— Sanokaa, että tulen heti!… Minun täytyy muuttaa pukua!… Saan toruja, jos astun sisään tällaisena!… Otan tuon ikivanhan vaaleanpunaisen hameeni!…
III.
Astuttuaan sisään kirkkaasti valaistuun salonkiin Coryse pysähtyi ovelle tarkastaen likinäköisesti siristetyin silmin suurena piirinä istuvaa keskustelevaa seuraa. Hän seisoi hetken epäröiden, tietämättä, ketä hänen oli ensiksi tervehdittävä. Sitten hän asteli erään vanhan, hiljaisen naisen luokse, jolla oli hieno, kulunut profiili, ja niiasi sangen kunnioittavasti, ainakin jos sitä vertasi hänen jokapäiväisiin tapoihinsa.
Coryse oli useammastakin syystä mieltynyt kreivitär de Jarvilleen. Hän oli tytön mielestä hyvin hienostunut, huolimatta ulkonaisesta vaatimattomuudestaan, ja Coryse piti häntä todellakin viisaana ja hyväsydämisenä. Ja sitäpaitsi vihasi rouva de Bray tätä vanhaa naista, miehensä etäistä sukulaista, joka synkisti hänen salonkiaan nukkavieruine hameineen ja kasvoineen, jotka muistuttivat vanhaa haalistunutta muotokuvaa. Jo tämä vihakin olisi riittänyt herättämään Untuvassa ystävällisiä tunteita häntä kohtaan.
— Corysande, — sanoi markiisitar lyhyesti, — menehän tervehtimään rouva de Bassignyta!…
Rouva de Bassigny oli everstin rouva ja Untuvan kauhistus. Hän oli hyvin rikas ja hyvin mahtipontinen nainen, joka huvikseen kiusasi ja nöyryytti kaikkia upseeriperheitä Pont-sur-Sarthessa ja rankaisi poikamiehiä, jotka laiminlöivät hänen vastaanottopäivänsä.
Lapsukainen kääntyi ja vastasi miltei nenäkkään huolimattomasti:
— Heti paikalla… kunhan vain olen tervehtinyt rouva de Jarvillea…
Markiisitar loi tyttäreensä raivoisan katseen, kun taas herra d'Aubières kiinnitti häneen ystävällisesti siniset silmänsä, jotka olivat tulvillaan rakkautta ja tyytyväisyyttä.
Hänkään ei voinut sietää husaarivirkaveljensä vaimoa ja hän ihastui nähdessään, miten luontevasti Untuva syrjäytti hänet. Tämä kuivettunut nainen — jolla oli, everstin sanojen mukaan, kynnet kyynärpäissä ja ruoto selässä, joka oli ilkeä kuin syyhy, lörpöttelevä kuin harakka ja juoruileva kuin ovenvartia, joka panetteli kauniita naisia ja pilkkasi rumia ja köyhiä, — oli hänestä kerrassaan hirveä. Ollen liian rehellinen voidakseen kokonaan peittää tämän vastenmielisyytensä herra d'Aubières oli tyytynyt täyttämään kohteliaisuuden alkeellisimmat vaatimukset, ja sillä hyvä.