Rouva de Bassigny oli ensi aluksi kohdellut häntä rajattoman rakastettavasti toivoen voivansa houkutella luokseen tämän hienokäytöksisen vanhanpojan, joka kantoi niin suurta nimeä. Hänen kunnianhimonaan oli ennen kaikkea luoda elegantein ja suosituin salonki Pont-sur-Sarthessa ja hän ymmärsi heti, että Aubièresin herttuan läsnäolo oli välttämätön tämän salongin maineelle. Herttua on merkillisyys jokaisessa ympäristössä, mutta maaseudulla hän on ihme.
Eversti d'Aubièresin saapuessa paikkakunnalle sanoivat ihmiset toisilleen: "Hän on varmaankin vain joku noita keisarikunnan herttuoita", ja katselivat häntä uteliaina. Mutta kun he saivat kuulla, että vanha herra de Blamont oli kirjaston aateliskalenterista todennut, että Aubièresien arvonimi polveutui ajalta ennen vuoden 1667 revisionia, niin uteliaisuus muuttui ihailuksi. Ja kun herttua, joka lisäksi ei ollut aivan varaton, esiintyi hyvin edukseen; kun tällä mainiolla ratsastajalla oli kauniita hevosia, hienot vaunut ja pieni talo uusimmassa kaupunginosassa lähellä asemaa "vain itseään varten", täynnä — kuten kerrottiin — sieviä pikkuesineitä, niin hänestä oli tullut Pont-sur-Sarthen kaikkien äitien, leskien ja naikkosten huomion ja toiveiden esine.
Mutta huolimatta niistä ystävyydenosoituksista, joita eversti ja rouva de Bassigny syytivät hänen ylitseen, pysyi hän kylmänä ja jäykkänä ollen kohtelias eikä mitään muuta.
Rouva de Brayta seurasi parempi onni kuin hänen ystävätärtään, joten hänellä oli ilo esittää Aubièresin herttua salongissaan. Herra d'Aubières oli Marcin läheinen ystävä, ja tämä toi hänet mukanaan, tarvitsematta tällä kertaa peljätä markiisittaren kohtelevan ylimielisesti näin loistavaa toveria.
Ja vaikka kaikki kauneimmat naiset — niihin luettuna myöskin rouva de Bray, joka, joskin jo lakastumaisillaan, vielä oli sangen viehättävä — liehittelivät häntä niin että siihen kyllästyi, ei herttua kuullut eikä nähnyt muuta kuin tuota samalla kertaa solakkaa ja tukevaa, uneksivaa ja poikamaista tytönheilakkaa, joka naureskeli hänen kanssaan luottavaisen hellänä, välittämättä lainkaan sievistä nuorista miehistä, jotka koristivat hänen äitinsä salonkia. Hän arvasi osan Untuvan elämää hämmentävistä pikku vastoinkäymisistä, loput kertoi Marc-setä hänelle; ja huomaamatta hän neljänkymmenenkolmen vuoden vanhana rakastui viisitoistavuotiaaseen lapseen, joka näyttäen pienet oravanhampaansa nauroi niin somasti hänelle vasten kasvoja.
Herra d'Aubières piti itseään mielettömänä huomatessaan, mitä hänen liian nuorekkaassa sydämessään tapahtui…
Sittemmin hän jonkin aikaa haaveiltuaan tästä avioliitosta, joka ensiksi oli näyttänyt hänestä niin mahdottomalta, rupesi vähitellen arvelemaan: "Miksikä ei?…"
Ja tänä iltana oli tuo miesparka suunnattoman pelokas ja tuskainen. Hän etsi Untuvan katsetta lukeakseen siitä, mitä tyttö arveli hänen pyynnöstään, jota hän suuressa vaatimattomuudessaan nyt piti kovin itserakkaana ja naurettavana.
Mutta Untuva väisti itsepäisesti hänen silmiään. Tervehdittyään summittaisesti rouva de Bassignyta jutteli hän nyt varakreivi de Barfleurin, pienen, hennon ja kaidan nuoren miehen kanssa, jolla oli matala otsa ja taaksetyöntynyt leuka mutta joka kuului seudun vanhimpaan sukuun ja oli muuan Pont-sur-Sarthen keikareita. Ja vaikkakin tämä keskustelu näytti olevan, päättäen Corysen hajamielisestä ja ikävystyneestä ilmeestä, vailla kaikkea mielenkiintoa, rupesi herra d'Aubières, harmissaan siitä, että hänen valittunsa ajatteli muita, kuitenkin tuntemaan vaistomaista vastenmielisyyttä tuota viatonta nuorukaista kohtaan.
Yhtäkkiä huudahti muuan pitkä, hyvin kaunis nuori tyttö, Geneviève de Lussy, Avesnesien serkku: