— Oh, sitähän minä arvelinkin!… Ja hän lisäsi itsekseen:
— Hän ei voi milloinkaan jättää minua rauhaan!… Herra d'Aubières jatkoi kauniilla matalalla äänellään hyvin liikutettuna:
— Pidätte kai minua vanhana?… Mutta minä tarjoan teille hyvin nuoren sydämen… sydämen, joka ei ole koskaan kuulunut kenellekään muulle…
— Oi!… virkkoi Coryse kummissaan, — ette kai te ole elänyt noin vanhaksi rakastamatta ketään, vai kuinka?…
Hän vastasi vakavasti:
— En ole koskaan rakastanut ketään… ainakaan sillä tunteella, jota minä nimitän rakkaudeksi!…
— Mitä te siis nimitätte siksi?…
— Nimitän rakkaudeksi vain koko sydämeni ja elämäni antamista toiselle…
— No, eikö sitä sitten aina sanota rakkaudeksi?…
— Ei aina… Ei… Se riippuu… — änkytti herra d'Aubières hädissään.