— Kuulkaa, — katkaisi Coryse jyrkästi hänen puheensa — Tahdon vain sanoa teille, etten usko teitä… oi!… en lainkaan!…
— Ettekö te usko minua?… Miksi te ette usko minua?…
— Kas!… Voi!… Sitä on niin vaikea kertoa teille… Asian laita on se, että minä… eräänä päivänä… keväällä… ollessani ratsastamassa Marc-sedän kanssa Crisvillen metsässä… näin teidät kaukana… jonkun naisen seurassa… Tunsin teidät heti… Pont-sur-Sarthessa ei ole toista teidän pituistanne… Te olitte jalan… ja teidän takananne kulkivat vaunut… tuollaiset pienet, hullunkuriset vaunut, joita näkee Palatsitorin asemalla seisomassa… Nainen… hän oli tuollainen, josta ei kukaan saa puhua… lukuunottamatta äitiäni ja rouva de Bassignyta, jotka nimittävät niitä "naikkosiksi"… ja jotka tekevät kierroksia kadulla ja sirkuksessa välttääkseen koskettaa heitä… ikäänkuin he polttaisivat… Pyydän anteeksi, että puhun näin jostakin, jota te rakastatte…
— Minäkö!… huudahti herttua puolittain nauraen, puolittain epätoivoissaan.
— Niin, tai jota te ainakin rakastitte…
Ja Untuva jatkoi järkähtämättä:
— Silloin minä siis sanoin Marc-sedälle: "katso tuolla on herra d'Aubières sellaisen naisen kanssa, josta ei saa puhua!…" Oi, niin! minä unohdin kertoa teille… että Paul de Lussykin, Genevièven veli, hän, joka lukee lakitiedettä… tunnettehan hänet?… hänetkin oli tuo sama nainen saanut tyhmyyksiin… ja hänen omaisensa tahtoivat, että hän menisi kihloihin vakaantuakseen… Georgette Guibray, meidän kenraalimme tytär oli kerran näyttänyt Genevièville puistossa tuon naisen… sanoen hänelle: "Katsopa, tuo on se nainen, joka on tehnyt veljelle kepposet…" Geneviève taas näytti hänet minulle, ja päivällispöydässä pyysin minä, että isä selittäisi tämän asian… Voi herranen aika, millainen melu siitä syntyi!… Näen sen vieläkin!… Äitini hyppäsi pystyyn… Hän uhkasi minua lautasliinallaan sanoen minua "häpeämättömäksi tytöksi!"… Minä puolestani aivan kalpenin… Enhän ymmärtänyt, mitä pahaa siinä oli ollut… Sitten, päivällisen jälkeen, vei isä minut tupakkahuoneeseen, ja sanoi, etten minä milloinkaan saisi puhua noin… ainakaan äitini läsnäollessa… ja ettei minun muutenkaan pitäisi kiinnittää mitään huomiota "kokottien" olemassaoloon… joilla on oma omituinen maailmansa heilläkin… Ja illalla mennessäni nukkumaan uudistui sama juttu äitini kanssa… Silloinpa minä sain tuimimmat torat ikimuistoisista ajoista asti!… Mutta minun kertomukseni kai ikävystyttää teitä?…
— Ei suinkaan… Haluaisin vain selittää teille…
— Odottakaahan, kunnes minä olen lopettanut… Minä siis sanoin Marc-sedälle: "Katso, tuollahan on herra d'Aubières sellaisen naisen kanssa, josta ei saa puhua…" mutta hän vastasi minulle: "Älä puhu joutavia!… Sinä olet likinäköinen kuin myyrä, etkä voi nähdä mitään noin kauas…" jonkatähden tarjouduin nelistämään sinne katsomaan… Mutta hän ei suostunut siihen… Ja kun me tulemme ensimmäiselle poikkitielle, kääntää hän minut sinne, etten minä enää voisi katsella tietä pitkin… Siinä kaikki sillä kertaa…
— Haluaisin vain…