— Saatpa nähdä… kun Untuva kerran menee naimisiin Aubièresin tai jonkun toisen kanssa… miten kamalasti me vielä tulemme häntä kaipaamaan!…
V.
Kun Untuva saapui jesuiittaintalolle, läheni kello jo kolmea. Rajuilma oli tulossa, taivas synkkeni, ja ilma kävi painostavaksi.
— Jää sinä vain puutarhaan… — hän sanoi ukko Jeanille, joka astui vastaanottohuoneeseen katsoen ympärilleen epäluuloisin silmäyksin, — siellä sinun on hauskempi odottaa…
Jean vastasi vitkastellen:
— Mutta jos rupeaa satamaan?…
— No, tule sisälle, jos rupeaa satamaan… mutta miksi sinä kävelet noin?… Luulisi, että pelkäät sudenkuoppia…
— En minä pelkää… mutta en tunne olevani oikealla paikallani täällä… On aivan kuin seinät kuuntelisivat puhettamme… Selkäpiitäni karmii… Entä tämä saakelin lattia sitten!…
— Mainiota!… Kiroilehan hieman!… Se kaikuu niin hauskalta tässä talossa…
— Tällä lattialla ei mies voi pysyä pystyssä!… Ohhoh!… Pääsin kuin pääsinkin matolle!…