— Tekö siellä olettekin, lapseni?… Mutta minä en voi nyt ottaa teitä vastaan…
— Niinkö!… — sanoi Untuva. — Luulin äitini kysyneen, voisinko tulla?…
Ja kääntyen ovelle päin lisäsi hän rakastettavasti ja ikäänkuin keventyneenä:
— Mutta ellei se sovi teille, niin minä poistun… Isä de Ragon pysähdytti hänet kädenliikkeellä:
— En voi ottaa teitä vastaan täällä…
— Pyydän anteeksi, äitini…
— Niin… rouva äitinne tietää minun joskus keskustelleen hänen kanssaan vastaanottohuoneessa… Mutta vaikkakin se sallittiin hänelle… poikkeustapauksissa… niin se ei ole sallittu teille…
Kun tyttönen ei vastannut mitään, jatkoi hän entisellä selvällä ja vaaleakaikuisella äänellään:
— Rouva äitinne sanoi minulle, lapseni… että te haluaisitte neuvotella kanssani eräästä sangen tärkeästä kysymyksestä…
— Oi!… Niin tahdonkin!… Tai oikeastaan… hän sitä tahtoo…