— Kaunista tulevaisuutta?… Kaikkea vielä?… Minähän en koskaan ole tahtonut sotilasta!… Niin juuri… En siedä sotilaita!… Tarkoitan tietysti upseereja… sillä jos on sotamies, niin eihän se ole kenenkään oma vika!… Minä päinvastoin säälin heitä niin!… ja rakastan heitä!… En voi kohdata heitä helteisinä päivinä haluamatta pyytää heitä sisälle juomaan jotakin…
Isä de Ragon tarkasteli Untuvaa ihmetellen ja ajatteli, että rouva de Bray oli aivan oikeassa sanoessaan, ettei tyttö ollut sellainen "kuin muut ihmiset". Hän jatkoi yhä kylmemmin ja täsmällisemmin:
— Totta tosiaan, lapseni, teidän puheenne on hyvin merkillistä!…
Coryse selitti aivan sievästi ja vilpittömästi: — Niin… tiedän sen kyllä!… Te olette ihan oikeassa… Mutta minä en voi sitä estää!… Se on aivan vaistomaista!… Pyydän teiltä anteeksi… Ymmärrän varsin hyvästi, että se loukkaa teitä… Se loukkaa apotti Châteliakin… joten on aivan luonnollista, ettei se miellytä teitä…
Ja katsoen jesuiitaan hän päätti puheensa:
— Se johtuu siitä, että te olette maailmanmies!… kun minä sitävastoin…
— Kas niin, — sanoi jesuiitta, jota alkoi vasten tahtoaan naurattaa. — Oletteko siis taipuvainen, lapseni, harkitsemaan asiaa, ennenkuin vastaatte kieltävästi tähän kosintaan?… kuulemaan minun neuvojani?…
— Harkitseminen on aivan hyödytöntä!… ensinnäkin sentähden, että minä aina nukahdan harkitessani jotakin… ja toiseksi, koska asianlaita on se, että kuta enemmän minä harkitsen, sitä varmemmin minä vastaan kieltävästi… Ei siis kannata panna minua harkitsemaan asiaa… Ja mitä teidän neuvojenne seuraamiseen tulee, niin… haluatteko, että puhun suuni puhtaaksi…
— Haluan… puhukaa vain suoraan?
— No niin, en oikeastaan tiedä, minkä tähden minun pitäisi seurata teidän neuvojanne?… Te ette tunne minua… Te olette nähnyt minua hyvin harvoin… koko minun olentoni on luultavasti teille hirvittävästi vastenmielinen…