— Se ihmetyttäisi minua suuresti!… — vastasi Untuva heilauttaen kiharaa tukkaansa, joka lainehti hänen vyötäistensä alapuolelle. — Se osa ei sovi minulle…
Isä de Ragon kysyi:
— En nähnyt ketään ovenvartian tuvassa… Ettehän te toki kuitenkaan ole tullut tänne yksinänne?…
— Oi! en!… En ole sentään kasvatettu aivan amerikkalaisesti!… Hoitajani on täällä mukanani…
Ja näyttäen ukko Jeania, joka yhä nukkui penkillään valuneena miltei maahan saakka, hän sanoi:
— Eikö hän ole koristeellinen, tuo minun hoitajani!…
Kun Untuva oli sulkenut portin, kääntyi hän katsomaan kappelin suurta kelloa ja mutisi nauraen:
— Puoli kuusi!… Kylläpä minä olen antanutkin noiden vihkivesisammakoiden odottaa!…
VI.
Kun rouva de Bray astui ruokasaliin, istuivat muut jo päivällispöydässä. Hänen perheensä oli jo aikoja sitten lakannut odottelemasta häntä aterioille. Talon emäntä saapui hyvin harvoin ajoissa; milloin oli ostoksia, milloin vieraskäyntejä, milloin kello oli pysähtynyt ja kaikkein tavallisimmin olivat vaunut syynä hänen myöhästymiseensä. Asetuttuaan paikalleen hän kysyi omituisen ystävällisellä äänellä Coryselta: