— Pyydän, lakatkaa itkemästä!…
Hän kietoi kätensä herra d'Aubièresin kaulaan ja suudellen hellästi hänen kosteaa poskipartaansa toisti äärettömän rukoilevalla äänellä:
— Pyydän, lakatkaa jo!… Lupaan tehdä kaikki, mitä tahdotte… kaikki…
Unohtaen eilisillan painautui hän herttuaa vastaan viattomana ja lempeänä. Herra d'Aubières työnsi hänet luotaan miltei tylysti:
— Ei… ei… menkää pois!…
Untuva nousi heti hämmästyneenä mutisten surullisesti:
— Oi!… Niin… Ymmärrän… Te teette samoin kuin minä eilen…
Ja hän istahti arasti vaieten herttuan viereen. Tämä vastasi vieläkin väräjävin äänin:
— En suinkaan… Älkää luulko sitä, rakas, pieni Coryseni… Asianlaita on se… Te ette voi ymmärtää minua… Olen hermostunut… onneton… En tiedä mitä teen tai mitä puhun… Olen nähnyt niin kaunista unta… ja putoan niin korkealta…
Tyttö kysyi levottomana: