— Oi, on! Ainakin Pont-Sur-Sarthessa!… En puhu Pariisista… Sillä niiden kolmen kuukauden kuluessa, mitkä me vietämme Pariisissa, en ehdi saada aavistustakaan siitä, mitä sinä hommaat, saati sitten pidetäänkö sinusta siellä vai eikö… Täällä on aivan toista… Minä näen, mitä täällä tapahtuu…
— Mitä sinä sitten näet?…
— Että… ellei ota lukuun muutamia ystäviä… kaikki ihmiset vihaavat sinua…
— Enhän minä ole kuitenkaan tehnyt mitään, mikä voisi aiheuttaa heidän vihansa!…
— Oletpa!… Olet tehnyt kaiken, mitä tarvitaankin!… Sinä vetäydyt yksinäisyyteen, ja Pont-sur-Sarthessa ei sitä anneta anteeksi… eikä muuten muuallakaan!…
— Mutta, enhän minä vetäydy yksinäisyyteen…
— Vetäydytpä!… Välität viisi vierailuista, päivällisistä, klubeista, tanssiaisista, matineeoista, jesuiittain rukoushetkistä, puutarhajuhlista… välität viisi rouva de Bassignyn torstai-vastaanotoista… viisi kaikesta, mikä ikävystyttää sinua… ja sinä teet peräti oikein, tuhat tulimmaista!… Mutta älä vain luulottele niillä keinoin saavuttavasi tyhmeliinien suosiota…
— Niin, minä olenkin elänyt kuin karhu pesässään… Se on väärin…
— Miksi se muka olisi väärin?… Mitä se sinuun kuuluu?… Nythän sinua sitäpaitsi tullaan jumaloimaan, mitä hyvänsä vain teetkin!… Ja nytpä sinua tullaan houkuttelemaan naimisiinkin… Sanohan?… Ei kai se ole salaisuus?…
— Mikä?