"Vai nahkoja, vai nahkoja!" matkivat he. "Kyllä me nahkasi kärvennämme! Mars matkaasi meidän kaupungistamme!" huusivat he. Jo tuli kiire Isolle-Niilolle. Sellaista selkäsaunaa ei hän vielä ikinä ollut saanut.
"No niin!" sanoi hän kotiin tullessaan. "Kyllä Pikku-Niilo saa maksaa tästä kepposesta. Minä lyön hänet kuoliaaksi!".
Mutta sillaikaa oli Pikku-Niilolta muori sattunut kuolemaan. Häijy ja ilkeä hän kyllä oli ollut, mutta Niilo tuli kuitenkin surulliseksi, pani kuolleen lämpimään sänkyynsä ja koetti saada häntä virkoamaan. Hän päätti antaa hänen nukkua sängyssään koko yön ja asettui itse istumaan tuolille nurkkaan. Oli hän siellä istunut ennenkin. Keskellä yötä avautui ovi, ja Iso-Niilo astui sisään kirves kädessä. Hän kyllä tiesi missä Pikku-Niilon vuode sijaitsi. Hän suuntasi askeleensa suoraan sitä kohti ja iski kuollutta mummoa otsaan, luullen häntä Pikku-Niiloksi.
"Kas niin!" virkkoi hän, "nyt et enää petä minua!" Ja hän läksi sitten kotiin.
"Onpa siinä häijy mies!" tuumi Pikku-Niilo. "Tahtoi lyödä minut kuoliaaksi. Olipa hyvä, että mummo raukka jo oli kuollut, muuten hän olisi hänet tappanut!"
Niilo puetti sitten vanhan isoäitinsä pyhävaatteisiin, lainasi naapurin hevosen, valjasti sen vankkurien eteen ja asetti vanhan mummon peräistuimelle, jottei hän ajaessa putoaisi. Sitten he läksivät ajaa jyryyttämään metsän läpi. Auringon noustessa tulivat he suurelle majatalolle. Siinä pysäytti Pikku-Niilo hevosen ja läksi saamaan jotakin suuhunsa. Majatalon isännällä oli paljon, paljon rahaa ja hyvä mies hän myöskin oli, mutta tuittupäinen. Hänessä oli oikein ruutia ja pippuria.
"Hyvää huomenta!" sanoi hän Pikku-Niilolle. "Oletpa sinä tänään aikaiseen liikkeellä. Ja pyhävaatteissa!"
"Niin", vastasi Pikku-Niilo, "olen menossa kaupunkiin vanhan mummoni kanssa. Eukko istuu tuolla rattailla, enkä minä saa häntä sisään. Viekääpäs te hänelle lasillinen simaa, mutta puhukaa hyvin ääneen, sillä hän on huonokuuloinen."
"Vien kyllä!" vastasi majatalon isäntä ja kaasi suuren lasin täyteen simaa. Sitten hän vei sen kuolleelle mummolle, joka oli asetettu vankkureihin istumaan.
"Poikanne lähetti teille lasin simaa!" virkkoi majatalon isäntä, mutta kuollut ei vastannut sanaakaan, istui vain aivan hiljaa.