"Mitä minä olen ajatellut?" virkkoi hän Johannekselle. Tämä irroitti silloin nenäliinan solmut ja pelästyi itsekin, kun näki kauhean peikonpään. Kaikki ihmiset säpsähtivät, sillä se oli niin hirmuisen näköinen, mutta prinsessa istui liikkumattomana kuin kivipatsas eikä saanut sanaa suustaan. Vihdoin viimein hän nousi ja ojensi Johannekselle kätensä, sillä olihan hän arvannut oikein. Katsomatta oikealle tai vasemmalle huokasi hän syvään: "nyt sinä olet minun herrani! Tänä iltana vietämme häitä!"
"No se käy aivan minun mieleni mukaan!" huudahti vanha kuningas, "juuri niin minäkin tekisin!"
Koko kansa huusi eläköön, musiikki soitti kaduilla, kellot soivat, ja torttumuijat ottivat pois suruharsot sokeriporsaistansa, sillä nyt oli ilon ja riemun aika.
Keskelle toria kannettiin kolme suurta, paistettua härkää, jotka olivat täytetyt hanhilla ja kanoilla. Kuka hyvänsä saattoi mennä leikkaamaan itselleen kimpaleen. Suihkulähteet ruiskuttivat makeinta viiniä, ja jos meni leipurilta ostamaan killingin rinkeliä, sai kaupanpäällisiksi kuusi suurta pullaa, ja niissä pullissa oli rusinoita.
Illalla oli koko kaupunki juhlallisesti valaistu, sotamiehet panivat tykit paukkumaan ja pojat ampuivat nallipyssyillä, linnassa syötiin ja hypättiin. Kaikki kauniit, ylhäiset herrat ja naiset tanssivat, ja kauas saattoi kuulla kuinka he lauloivat:
"Tässä niin moni sorja neito pyörii ympäri permannon, rumpalimarssi, raiu, kaiu, käänny, kukka karkelon. Hei heipparalla, ettei kestä kengät alla!"
[Runot Otto Mannisen suomentamat.]
Mutta prinsessahan yhä oli noita eikä ensinkään pitänyt Johanneksesta. Tämä johtui äkkiä matkatoverin mieleen ja sentähden antoi hän Johannekselle kolme joutsenen sulkaa ja pienen pullollisen tippoja. Sitten hän käski Johanneksen toimittaa morsiusvuoteen viereen suuren vesiammeen: kun prinsessa yrittää nousta sänkyyn, pitää hänen työntää hänet ammeeseen ja kastaa hänet veteen kolme kertaa. Sitä ennen ovat joutsenen sulat ja tipat kuitenkin heitettävät veteen. Kun tämä kaikki on tehty, pääsee prinsessa noituudesta ja rupeaa rakastamaan sulhastaan.
Johannes teki niinkuin matkatoveri oli neuvonut. Kun hän upotti prinsessan veteen, parkasi hän pahasti ja päristeli suurena, sysimustana joutsenena hänen käsissään, silmät kiiluen päässä; mutta kun Johannes toisen kerran nosti häntä vedestä, oli joutsen jo käynyt valkoiseksi, paitsi että kaulassa vielä oli musta rengas. Johannes rukoili hartaasti Jumalaa ja upotti linnun kolmannen kerran veteen. Samassa silmänräpäyksessä muuttui se kauniiksi prinsessaksi. Hän oli entistäänkin ihanaisempi ja kiitti kyynelsilmin Johannesta siitä että oli päässyt noituudesta vapaaksi.
Seuraavana aamuna tuli vanha kuningas ja koko hänen hovinsa onnittelemaan nuorta paria, ja onnittelua kesti pitkin päivää. Kaikkein viimeiseksi tuli matkatoveri, sauva kädessä ja laukku selässä. Johannes suuteli häntä moneen kertaan ja pyysi häntä jäämään luokseen, olihan koko hänen onnensa matkatoverin ansio. Mutta matkatoveri ravisti päätään ja virkkoi lempeällä, ystävällisellä äänellä: "ei, minun tehtäväni on nyt lopussa. Olen vain maksanut velkani. Muistatko sitä kuollutta miestä, jolle pahat ihmiset tahtoivat tehdä kiusaa? Sinä annoit kaikki mitä sinulla oli hankkiaksesi hänelle haudan lepoa. Se kuollut olen minä!"