Ja samassa hän hävisi.
Häitä kesti kokonaisen kuukauden. Johannes ja prinsessa rakastivat toisiaan suuresti, ja vanha kuningas eli vielä kauan tyytyväisenä ja onnellisena. Hänen pienet lapsenlapsensa saivat ratsastaa hänen polvellaan ja pitää hänen valtikkaansa leikkikalunaan; mutta Johannes oli koko valtakunnan kuningas.
PIENI MERENNEITO.
Kaukana merellä on vesi sinistä kuin kauneimman ruiskukan lehdet ja läpikuultavaa kuin kirkkain lasi, mutta hyvin, hyvin syvää. Ei tapaisi pohjaa mikään ankkurinköysi, ja monta kirkontornia saisi latoa päälletysten ennenkuin ne ulottuisivat vedenpinnan yläpuolelle. Siellä syvällä asuu veden väki.
Ei pidä luullakaan, että siellä olisi pelkkiä valkeita, alastomia hiekkakenttiä. Ei, siellä kasvaa mitä kummallisimpia puita ja ruohoja, ja niiden varret ja lehdet ovat niin notkeat, että veden herkinkin liikunta panee ne väreilemään ikäänkuin ne eläisivät. Kalat, sekä pienet että suuret, viilettävät oksien lomitse niinkuin täällä ylhäällä linnut ilmassa. Syvimmässä syvänteessä on merenkuninkaan linna, muurit korallia, korkeat, suippeat ikkunat kirkkainta merikultaa ja katto näkinkengänkuoria, jotka tuulen mukaan avautuvat ja sulkeutuvat. Kaunista se on katsella, sillä jokaisessa näkinkengänkuoressa on hohtava helmi. Saisipa vain joku kuningatar yhdenkään sellaisen omakseen, niin kauneimmaksi koristukseksi kruunuunsa kiinnittäisi.
Meren kuningas oli monta vuotta elänyt leskenä, ja hänen vanha äitinsä hoiti hänen talouttaan. Se oli älykäs nainen, mutta ylpeä suuresta syntyperästään ja koristi pyrstöään kahdellatoista osterilla, kun muut ylhäiset naiset saivat käyttää vain kuutta osteria. Muuten ansaitsi hän kaikin puolin kiitosta, sillä hän hoiti hellästi lapsenlapsiaan, meren pieniä prinsessoja.
Heitä oli kuusi, kauniita lapsia kaikki. Kaunein oli kuitenkin nuorin, hänen hipiänsä oli puhdas ja herkkä kuin ruusunlehti, silmät siniset kuin syvin metsäjärvi, mutta ei hänellä enempää kuin muillakaan ollut jalkoja: ruumis päättyi kalan pyrstöön.
Kaiken päivää leikkivät prinsessat linnan suurissa saleissa, joitten seinät kasvoivat eläviä kukkasia. Suuret merikultaiset akkunat avattiin, ja kalat uida viilättivät sisään, aivan niinkuin meillä pääskyset voivat lentää huoneisiin, kun avaamme akkunan. Samalla tavalla uivat kalat pienten prinsessojen luo, söivät heidän käsistään ja antoivat heidän silittää selkäänsä.
Linnan edustalla oli suuri puutarha, jossa kasvoi tulipunaisia ja tumman sinisiä puita; hedelmät hehkuivat kullankarvaisina ja kukkaset kuumottivat kuin polttava tuli, lehdet ja varret aaltoilivat alituisesti. Maanpinta oli hienoisen hiekan peitossa ja paistoi sinertävänä kuin tulikiven liekki.
Kaikki siellä alhaalla väreili kummallisessa sinertävässä hohteessa. Olisi luullut seisovansa korkealla ilmassa ja näkevänsä taivaan päänsä päällä. Ei ensinkään olisi uskonut olevansa meren pohjalla. Rasvatyvenellä saattoi nähdä auringon, se oli kuin purppurainen kukka, jonka kuvusta tulvimalla tulvii valoa.