Aurinko ei vielä ollut noussut, kun hän näki prinssin linnan ja asettui leveille marmoriportaille. Kuu paistoi heleästi. Pieni merenneito joi polttavan katkeran juoman ja tunsi ikäänkuin kaksiteräisen miekan lävistävän hennon ruumiinsa. Samassa hän pyörtyi ja makasi pitkän aikaa kuin kuolleena. Kun aurinko alkoi valaa säteitään mereen, heräsi hän ja tunsi ruumiissaan polttavaa tuskaa, mutta samassa hän huomasi, että kaunis, nuori prinssi seisoi ihan hänen vieressään. Hän katseli häntä sysimustilla silmillään, ja kun neito loi katseensa maahan, huomasi hän, että hänen kalanpyrstönsä oli poissa ja sijaan oli tullut kaksi kaunista, valkoista jalkaa. Somempia jalkoja totisesti ei kenelläkään tytöllä saattanut olla! Mutta hän oli aivan alasti ja levitti sentähden pitkät hiuksensa ympärilleen. Prinssi kysyi kuka hän oli ja mistä hän oli tullut, ja neito loi häneen lempeät, tummansiniset silmänsä — eihän hän osannut puhua.

Silloin tarttui prinssi hänen käteensä ja johdatti hänet linnaan. Noita oli ennustanut oikein: kun hän jalkansa maahan laski, oli kuin hän olisi astunut terävien naskalien nenille tai veitsen terään, mutta hän kärsi sen kaiken mielellään. Prinssin taluttamana liikkui hän keveästi kuin kupla, ja sekä prinssi että kaikki muut ihmettelivät hänen kevyttä, keinuvaa käyntiään.

Hänet puettiin kalleisiin silkkikankaisiin ja harsokudoksiin, hän oli kauniimpi kuin kaikki muut linnassa, mutta hän pysyi mykkänä, ei osannut puhua eikä laulaa. Kauniita orjattaria, yllään silkki- ja kultahelyjä, tuli laulamaan ja karkeloimaan prinssille ja hänen kuninkaallisille vanhemmilleen. Yksi heistä lauloi kauniimmin kuin kaikki muut, ja prinssi taputti käsiään ja hymyili hänelle. Silloin tuli pieni merenneito surulliseksi, sillä hän tiesi, että hän olisi osannut laulaa paljoa kauniimmin. Hän ajatteli: "oi, jospa hän tietäisi, että minä saadakseni olla hänen luonaan olen ikipäiviksi luopunut äänestäni!"

Orjattaret liitelivät kauniissa karkelossa ja ihana soitto säesti heidän askeleitaan. Äkkiä kohotti pieni merenneito hienoja valkeita käsivarsiaan, nousi varpailleen ja alkoi liidellä lattian poikki. Sillä lailla ei kukaan vielä ollut tanssinut, joka liike korotti hänen kauneuttaan ja hänen silmäinsä kieli koski sydämeen enemmän kuin orjattarien laulu.

Kaikki olivat ihastuksissaan, varsinkin prinssi, joka nimitti häntä pieneksi löytölapsekseen. Ja neito tanssi tanssimistaan, vaikka hänen jalkansa sattui ikään kuin terävän veitsen kärkeen, joka kerta kun hän sen maahan laski.

Prinssi sanoi, että hän aina tahtoo pitää hänet luonaan, ja hän sai nukkua samettipatjalla hänen ovensa edessä.

Hän neulotti neidolle miehen vaatteet, jotta hän voisi istua satulassa ja olla hänen toverinaan ratsastusretkillä. He kulkivat halki leimuavien metsien, joissa vihreät oksat lehahtivat vasten kasvoja ja pikkulinnut visersivät tuoreitten lehväin takana. Neito kiipeili prinssin kanssa korkeille vuorille, ja vaikka hänen hennoista jaloistaan tihkui verta, niin että muutkin sen huomasivat, hymyili hän vain ja seurasi prinssiä, kunnes he näkivät pilvien uiskentelevan jalkainsa juuressa kuni lintuparvien, jotka muuttavat vieraille maille.

Kotona prinssin linnassa, kun joutui yö ja kaikki nukkuivat, läksi hän leveille marmoriportaille. Tuntui suloiselta, kun viileä merivesi huuhteli polttavia jalkoja. Silloin ajatteli hän omaisiaan meren syvyydessä.

Eräänä yönä nousivat hänen sisarensa käsi kädessä veden pinnalle. Uidessaan lauloivat he niin surullista laulua, ja impi viittasi heille, ja he tunsivat hänet ja kertoivat kuinka paljon surua hän oli tuottanut heille kaikille. Sittemmin tulivat he joka yö häntä tervehtimään, ja yhtenä yönä näki hän kaukaa vanhan isoäidin, joka ei moneen monituiseen vuoteen ollut käynyt veden pinnalla, ja merenkuninkaan kruunu päässä. He ojensivat käsivartensa hänen puoleensa, mutta eivät uskaltaneet uida niin likelle maata kuin sisaret.

Päivä päivältä kävi impi prinssille rakkaammaksi. Hän rakasti häntä hyvänä, herttaisena lapsena, mutta ei hänen pälkähtänyt päähänsäkään, että hän sopisi hänen kuningattarekseen. Ja hänen täytyi päästä hänen vaimokseen, muuten ei hän saattanut saada kuolematonta sielua, vaan hänen täytyi hänen hääaamunaan muuttua vaahdoksi veteen.