"Enkö ole sinulle kaikista rakkain?" näyttivät pienen merenneidon silmät kysyvän, kun prinssi sulki hänet syliinsä ja suuteli hänen kaunista otsaansa.
"Olet, rakkain olet", sanoi prinssi, "sillä sinulla on puhtain sydän, sinä olet minulle uskollisempi kuin kukaan muu ja sitten sinä muistutat nuorta tyttöä, jonka kerran näin ja jota varmaan en koskaan tapaa.
"Olin ollut laivalla, joka meni haaksirikkoon, aallot kuljettivat minut rantaan pyhän temppelin juurelle, jonka palveluksessa oli paljon nuoria tyttöjä. Nuorin heistä löysi minut rannasta ja pelasti henkeni. Näin hänet vain kaksi kertaa, mutta hän on ainoa tässä maailmassa, jota voisin rakastaa, ja sinä olet niin hänen näköisensä, että miltei karkoitat hänen kuvansa sielustani. Hän on pyhän temppelin oma, ja sentähden on lempeä kohtaloni varmaan lähettänyt sinut luokseni. Emme koskaan eroa!"
"Oi, hän ei tiedä, että minä olen pelastanut hänen henkensä!" ajatteli pieni merenneito. "Minähän hänet kannoin meren poikki metsään ja temppelin juurelle, minä istuin hyrskyjen takana tähystelemässä eikö ihmisiä tulisi. Minä näin sen kauniin tytön, jota hän rakastaa enemmän kuin minua!" Ja merenneito huokasi syvästi, sillä itkeä ei hän saattanut. "Tyttö on pyhän temppelin oma, sanoi prinssi, hän ei koskaan lähde maailmalle, he eivät koskaan kohtaa toisiaan, minä olen hänen luonaan, näen hänet joka päivä, hoidan häntä, rakastan häntä, uhraan hänelle elämäni!"
Mutta nyt ruvettiin kertomaan, että prinssi aikoo viettää häitä naapurikuninkaan kauniin tyttären kanssa. Sentähden varustaa hän matkalle niin komeaa laivaa. Tosin hän on matkustavinaan katsomaan naapurikuninkaan maita, mutta oikeastaan hän tietysti tahtoo nähdä naapurikuninkaan tyttären, ja suuri seurue tulee lähtemään hänen mukaansa. Pieni merenneito ravisti päätään näille puheille; hän tunsi prinssin ajatukset paremmin kuin kukaan muu. "Minun täytyy lähteä", oli prinssi sanonut, "minun täytyy nähdä tuo kaunis prinsessa, vanhempani vaativat sitä, mutta eivät he pakota minua kihlaamaan häntä ja ottamaan häntä vaimokseni. En saata rakastaa häntä! Hän ei ole sen kauniin tytön näköinen, jonka näin temppelissä ja jota sinä muistutat. Jos minä jonkun valitsisin morsiamekseni, niin valitsisin sitten sinut, sinä mykkä löytölapseni, jonka silmät puhuvat niin kaunista kieltä!" ja prinssi suuteli hänen punaisia huuliaan, leikitteli hänen pitkillä hiussuortuvillaan ja laski päänsä hänen rinnalleen. Silloin haaveili neidon sydän ihmisonnea ja kuolematonta sielua.
"Kuuleppas, mykkä lapseni, ethän pelkää merta!" puheli prinssi heidän seisoessaan komealla laivalla, joka vei heitä naapurikuninkaan maille. Sitten hän rupesi kertomaan myrskyistä ja tyynistä säistä, oudoista kaloista, jotka elävät syvyydessä, ja kaikellaisista kummista mitä sukeltajat ovat nähneet meren pohjalla. Neito hymyili hänen kertomuksilleen, tunsihan hän meren pohjan paremmin kuin kukaan muu.
Kuutamoyönä, kun kaikki nukkuivat ja perämies yksin valvoi ruorin ääressä, istui impi kannella, tuijotti kirkkaaseen veteen ja luuli näkevänsä isänsä linnan. Ylinnä seisoi vanha isoäiti hopeinen kruunu päässä ja tuijotti läpi vuolaitten vesien laivan keulaan. Siskot tulla liihottelivat veden pinnalle, katselivat surullisesti nuorimpaan sisareensa ja vääntelivät valkeita käsiään. Impi viittoi heille ja hymyili. Hän olisi niin mielellään kertonut, että hän eli onnellisena ja että hänen kävi hyvin, mutta samassa tuli laivapoika, sisaret sukelsivat syvälle, ja poika jäi siihen luuloon, että oli nähnyt aalloilla vain valkoista vaahtoa.
Seuraavana aamuna purjehti laiva naapurikuninkaan komean pääkaupungin satamaan. Kirkonkellot soivat ja korkeissa torneissa puhallettiin pasunoihin. Sotamiehet liehuttivat lippuja ja heidän painettinsa välkkyivät. Päivät kuluivat juhlahumussa. Tanssiaisia ja kutsuja oli yhtä mittaa, mutta prinsessa ei vielä ollut saapuvilla. Hän oli kasvatettu pyhässä temppelissä, kerrottiin, ja että hän siellä oli oppimassa kaikkea mikä kuuluu kuninkaallisiin hyviin tapoihin. Vihdoin viimein hän tuli kotiin.
Pieni merenneito oli kovin uteliaana odottanut häntä. Mitenkähän kaunis hän olikaan? Hänen täytyi tunnustaa, ettei hän koskaan ollut nähnyt kauniimpaa olentoa. Hipiä oli hieno ja herkkä, ja pitkien, mustien silmäripsien takaa hymyili tummansininen, uskollinen silmäpari.
"Sinä", huudahti prinssi, "sinä minut pelastit, kun minä ruumiina makasin rannalla!" ja hän sulki syliinsä kainon morsiamensa. "Oi, minä olen niin ylen onnellinen!" sanoi hän pienelle merenneidolle. "Olen saanut enemmän kuin olen osannut toivoakaan, elämäni onnen olen saavuttanut. Iloitse onnestani, sillä sinä pidät minusta enemmän kuin kaikki muut!"