Hän kääntyi takaisin, varmaan hän oli sairas. Kun hän taas tuli kadulle, rupesi hän tarkemmin katselemaan rakennuksia. Useimmat olivat ristikkotekoa ja olkikattoisia.
"Ei, minä en voi ensinkään hyvin!" huokasi hän, "enkä minä kuitenkaan ole juonut kuin yhden ainoan lasin punssia; mutta minä en näy kärsivän sitäkään. Hullua muuten oli tarjota meille punssia ja lämmintä lohta. Sen minä vielä sanon kun sanonkin tirehtöörin rouvalle. Menisinkö paikalla takaisin kertomaan kuinka huonosti jaksan? Mutta se on niin naurettavaa, ja tuskinpa he enää ovat ylhäälläkään!"
Hän rupesi etsimään taloa, mutta sitä ei löytynyt.
"Tämä on sentään kamalaa! Minähän en tunne Östergadea! Eihän täällä ole ainoaa kauppapuotia, vanhoja kurjia hökkelejä vain, kuten Roskildessä tai Ringstedissä! Voi, voi, minä olen kipeä! Siitä ei pääse mihinkään. Missä ihmeessä tirehtöörin talo on? Sitä on mahdoton tuntea! Mutta tuolla on toki väkeä valveella. Voi, minä olen varmaan sairas!"
Hän tuli ovelle, joka oli raollaan ja josta pilkoitti tulta. Se oli senaikuinen majatalo, jonkinlainen oluttupa. Huone muistutti holsteinilaista pirttiä, ja koolla oli kaikenlaista kansaa, laivureita, köpenhaminalaisia porvareja sekä pari oppinutta. Miehet istuivat kannujensa ääressä kiivaassa keskustelussa eivätkä laisinkaan huomanneet tulijaa.
"Anteeksi!" virkkoi oikeusneuvos emännälle, joka tuli häntä vastaan. "Rupesin voimaan pahoin! Ettekö toimittaisi minulle? ajuria, minun pitäisi päästä Christianshavniin!"
Nainen katsoi häneen pitkään ja ravisti päätään; sitten puhutteli hän vierasta saksaksi. Oikeusneuvos arveli, ettei emäntä osaa tanskaa ja käänsi hänkin puheensa saksaksi. Emäntä päätteli sekä puheesta että puvusta, että tulija on ulkomaalainen. Pian hänelle kuitenkin selveni että vieras voi pahoin ja hän riensi ojentamaan hänelle vettä. Se tuli vähän suolalta, vaikka juuri oli kaivosta tuotua.
Oikeusneuvos laski päänsä kätensä varaan, veti syvältä henkeään ja mietti miettimistään, mitä tämä merkillinen ympäristö mahtanee tietää.
"Onko se tämän päivän iltalehti?" kysyi hän sanoakseen jotakin, kun näki emännän liikuttelevan suurta paperia.
Emäntä ei ymmärtänyt mitä vieras tarkoitti, mutta ojensi hänelle kuitenkin paperin. Se oli puupiirros, joka esitti ihmeellistä näköalaa Kölnin kaupungista.