"Se on hyvin vanha!" huomautti oikeusneuvos ja ihastui nähdessään näin vanhan kapineen. "Mutta mistä olettekaan saaneet tuon harvinaisen lehden? Se on hyvin mieltäkiinnittävä, vaikka koko juttu tietysti on pelkkää lorua. Tuollaiset kangastukset johtuvat revontulista, ei mistään muusta. Sähköstä niitä mahdollisesti myöskin syntyy!"
Ne, jotka istuivat likinnä ja kuulivat hänen puheensa, katsoivat häneen ihmeissään. Yksi miehistä nousi, paljasti kunnioittavasti päänsä ja virkkoi vakavana: "te olette varmaan ratki oppinut mies, monsieur!"
"Enpä laisinkaan!" vastasi oikeusneuvos. "Tiedänhän minä tietysti yhtä ja toista kuten sivistyneen tulee!"
"Modestia ['Vaatimattomuus'] on kaunis avu!" virkkoi mies, "tahtoisin vain puheeseenne lisätä mihi secus videtur [latinaa, merkitsee: 'minusta se on toisin'], mutta luovun kyllä judiciumistani [mielipiteestäni]!"
"Rohkenenko kysyä kenen kanssa minulla on kunnia puhua?" kysyi oikeusneuvos.
"Minä olen pyhän raamatun bachalaureus [kandidaatti]!" vastasi mies.
Enempää ei oikeusneuvos kysellyt, miehen arvonimi ja puku olivat täydellisesti sopusoinnussa. Varmaan, päätteli oikeusneuvos, tämä on vanha koulumestari, kummallinen otus, jommoisia vielä voi tavata siellä täällä Jyllandissa.
"Tämä ei ole locus docendi eli opettamisen paikka", alkoi mies, "mutta minä pyytäisin, että te kuitenkin vaivautuisitte puhumaan! Varmaan te olette paljon lukenut klassillisia auktoreja!"
"No niin, olenhan minä jossakin määrin!" vastasi oikeusneuvos. "Luen mielelläni vanhoja hyödyllisiä kirjoituksia, mutta pidän paljon uudemmistakin. Ainoastaan arkipäiväjuttuja minä en kärsi. Niitä tarjoaa todellisuus meille liiankin paljon!"
"Arkipäiväjuttujako?" kysyi bachalaureus.