Runo miellytti häntä.
Sisällys antoi paljon ajattelemisen aihetta. Hän olisi aika mielellään tahtonut sellaiset silmälasit. Niiden avulla olisi ehkä voinut katsoa suoraan ihmisten sydämiin; se olisi ollut paljoa huvittavampaa kuin katsoa tulevan vuoden tapahtumia, sillä nehän kyllä aikoinaan saa tietää, kun sen sijaan ihmissydämen sisintä ei koskaan. "Minä ajattelen herroja ja naisia tuolla eturivissä — jos voisi kurkistaa suoraan heidän sydämiinsä. Varmaan tapaisi jonkinlaisen oviaukon ja puodin. Hei vain kuinka minun silmäni lentäisivät puodista toiseen! Tuon naisen sydämestä varmaan tapaisin muotikaupan! Tuon puoti on tyhjä, mutta siivoamisen tarpeessa. Epäilemättä löytyisi kunnollisiakin puoteja! Niin, niin, tiedän yhden puodin, jossa kaikki on kunnollista, mutta siellä on jo kauppapalvelua, se onkin sen puodin ainoa varjopuoli! Muutamista puodeista varmaan huudettaisiin: 'tehkää hyvin ja käykää sisään!' Niin, kun minä voisinkin astua sisään ja herttaisena pienenä ajatuksena lentää sydänten läpi!"
Enempää eivät kalossit tarvinneet. Koko lääkärikokelas hupeni pienen pieneksi ajatukseksi ja lähti sangen omituiselle retkelle, eturivin katselijoiden sydämiin. Ensinnä sattui hän saapumaan naisen sydämeen, mutta hän luuli paikalla tulleensa ortopediseen laitokseen. Ortopediseksi laitokseksihan sanotaan paikkaa, missä tohtori ottaa pois liikoja rustoja ihmisten jäsenistä ja tekee heitä terveiksi. Lääkärikokelas tuli siihen huoneeseen, missä luonnottomat jäsenmuodostumat kipsijäljennöksinä riippuvat seinällä. Oli kuitenkin eroa: kun potilas tulee ortopediseen laitokseen, poistetaan hänestä luonnottomat muodostukset, mutta tähän sydämeen niitä oli kerätty ja täällä niitä säilytettiin, kun sen sijaan ihmisen hyvät ominaisuudet olivat poistetut. Täällä säilytettiin ystävättärien jäljennöksiä, heidän henkisiä ja ruumiillisia puutteitaan.
Pian joutui hän toisen naisen sydämeen, mutta se oli kuin suuri, pyhä kirkko. Viattomuuden valkoinen kyyhky leijaili pääalttarin yllä. Hänet valtasi halu langeta polvilleen, mutta hänen täytyi rientää eteenpäin, seuraavaan sydämeen. Urkujen sävelet soivat yhä vielä hänen korvissaan ja hän tunsi tulleensa uudeksi, paremmaksi ihmiseksi. Hän epäili astuisiko seuraavaan pyhäkköön, hän tunsi, ettei hän ollut siihen kelvollinen. Hän tuli köyhään ullakkokamariin, jossa oli sairas äiti; avoimesta ikkunasta paistoi Jumalan lämmin aurinko, ihanat ruusut heloittivat puulaatikossa katolla, kaksi taivaansinistä lintua ylisti lapsellista iloa ja sairas äiti rukoili siunausta tyttärelleen.
Nelin ryömin kahlasi nuori mies nyt teurastajan puodissa. Se oli täpö täynnä tavaraa, lihaa; lihaa tuli vastaan, minne vain kääntyi. Se sydän kuului rikkaalle, kunnianarvoiselle miehelle, jonka nimi varmaan tavataan osotekalenterista.
Sitten joutui nuori lääkäri hänen puolisonsa sydämeen — se oli vanha, rappeutunut kyyhkyslakka. Aviomiehen kuvaa käytettiin tuuliviirinä, viiri oli yhteydessä ovien kanssa, ja nämä avautuivat ja sulkeutuivat sen mukaan kuin mies liikkui.
Nyt joutui kulkijasielu peilikabinettiin, sellaiseen, jommoisia on
Rosenborgin linnassa, mutta nämä peilit suurensivat tavattomasti.
Keskellä lattiaa istui, kuten mikäkin Dalai-Lama, asianomaisen
henkilön vähäpätöinen Minä, ihmeissään katsellen omaa suuruuttaan.
Nyt tuli kulkijasielu ahtaaseen neularasiaan, joka oli ahdettu täyteen teräviä neuloja. "Se on varmaan vanhan, naimattoman neidon sydän!" ajatteli hän, mutta hän arvasi väärin, sillä asianomainen oli nuori upseeri, mies, joka oli saanut monta kunniamerkkiä ja jolla oli sekä sydäntä että sielua, kuten sanotaan.
Aivan pyörryksissä pääsi vaivainen lääkärinkokelas ulos eturivin viimeisestä sydämestä. Hänen ajatuksiansa oli mahdoton selvittää; hän arveli, että hänen raju mielikuvituksensa oli mahtanut lennättää häntä näin hurjasti.
"Herranen aika sentään", huokasi hän, "minulla on varmaankin taipumusta hulluuteen! Mutta täällä onkin niin mahdottoman kuuma! Veri nousee päähäni!" Hänen mieleensä muistui edellisen illan tapahtumat ja kuinka hänen päänsä oli tarttunut sairaalan rautatankojen väliin. "Sieltä tämä tauti on kotoisin!" päätteli hän. "Sitä pitää ajoissa ruveta parantamaan. Sauna tekisi varmaankin hyvää. Kunpa jo olisinkin pitkänäni lavolla!"