"Jumala varjelkoon!" pääsi häneltä, "kuinka minä olen joutunut tänne ja tänne nukkunut! Mutta minä olenkin nähnyt levottomia unia. Hullutusta koko juttu!"
VI. Kalossien paras vaikutus.
Varhain seuraavana aamuna, kun kopisti vielä makasi sängyssään, koputettiin oveen. Samassa kerroksessa asuva naapuri, papiksi lukeva nuori ylioppilas, tuli huoneeseen.
"Lainaappas minulle kalossisi", sanoi hän, "puutarhassa on märkää, mutta aurinko paistaa niin kauniisti, tekisi mieleni vetää siellä muutama savu".
Hän pani kalossit jalkaansa ja oli pian puutarhassa. Siellä kasvoi yksi luumu- ja yksi päärynäpuu. Mutta niinkin pientä puutarhaa pidetään oikeana paratiisina, kun se on keskellä Köpenhaminaa.
Ylioppilas asteli edestakaisin käytävää. Kello oli vasta kuusi, kadulta kuului postitorven toitotus.
"Oi, matkustaminen, matkustaminen", puhkesi hän puhumaan, "se on toki ihaninta maailmassa! Se on toiveitteni korkein määrä! Silloin talttuisi tämä levottomuus, joka minua alituisesti kalvaa. Mutta kauas minä tahtoisin! Tahtoisin nähdä ihanan Schweizin, matkustaa Italiassa ja…"
Niin, hyvä oli, että kalossit paikalla vaikuttivat, sillä muuten olisi hänen matkustuksensa käynyt liian rasittavaksi sekä hänelle itselleen että meille muille. Hän matkusti. Hän kulki keskellä Schweiziä, kahdeksan muun matkustajan kanssa sullottuna samoihin matkavaunuihin. Hänen päätään särki, niskassa oli painostava tunne, ja veri oli pakkautunut jalkoihin, jotka olivat paisuneet niin että saappaat ahdistivat. Hän ei nukkunut eikä ollut valveella, hän vaappui jonkinlaisessa horrostilassa. Hänen oikeassa povitaskussaan oli pankkiosoitus, vasemmassa passi, ja pieneen nahkakukkaroon rinnalle oli neulottu muutamia ranskalaisia kultarahoja. Jokainen uni julisti, että joku näistä kalleuksista oli hukkunut, ja sentähden karkasi hän tuontuostakin kuumeentapaisesti pystyyn ja käsi piirsi heti ensi työkseen kolmion oikealta vasemmalle ja sitten ylös rinnalle koettaakseen olivatko kalleudet tallella. Sateenvarjot, kepit ja hatut kiikkuivat verkossa matkustajien päitten päällä, suuresti tärvellen näköalaa, joka oli erittäin mahtava. Hän koetti tirkistää ikkunaan, ja sydän yhtyi lauluun, jonka vähintäin yksi tunnettu runoilija on Schweizissä sepittänyt, kuitenkaan julkaisematta sitä:
Niin kaunista, kuin sydän konsaan suo,
Montblanc on hohtava huippu tuo!
Jos kauan vain rahat riittää vois,
ah, täällä mun hyvä olla ois!
Suurena, vakavana, mustanpuhuvana seisoi luonto ympärillä. Kuusimetsät näyttivät vain pieniltä kanervapäistäreiltä korkeilla kukkuloilla, joitten huiput hukkuivat pilviin; rupesi satamaan lunta; kylmä tuuli puhalsi.