Ja kansa joka näki, mitä oli tapahtunut, kumarsi häntä kuin pyhimystä, mutta hän vaipui tajuttomana veljesten käsivarsille, niin olivat jännitys, hätä ja tuska häneen vaikuttaneet.
— Niin, viaton hän on! sanoi vanhin veli ja nyt hän kertoi kaikki mitä oli tapahtunut, ja hänen puhuessaan levisi miljoonien ruusujen tuoksu, sillä jokainen halko roviossa oli ottanut juuria ja työntänyt oksia. Siinä oli tuoksuva pensasaita, niin korkea ja suuri punaisine ruusuineen. Ylinnä oli valkoinen hohtava kukka, joka loisti kuin tähti. Sen taittoi kuningas, pani sen Elisan rintaan. Silloin hän heräsi, sydämessään rauha ja autuus.
Ja kirkonkellot soivat itsestään ja linnut tulivat suurissa parvissa. Kulku takaisin linnaan muodostui hääkulkueeksi, jommoista ei vielä kukaan kuningas ollut nähnyt.
Paratiisio puutarha.
Oli kuninkaanpoika — ei kenelläkään ollut niin monta ja niin kaunista kirjaa kuin hänellä. Kaikki, mitä oli tapahtunut tässä maailmassa, sen hän saattoi lukea opikseen ja nähdä kuvattuna kauniissa tauluissa. Jokaisesta kansasta ja jokaisesta maasta hän saattoi saada tietoja, mutta mistä paratiisin puutarha oli löydettävissä, siitä ei siellä sanottu sanaakaan, ja sitä, juuri sitä hän enimmän ajatteli.
Hänen isoäitinsä oli kertonut hänelle, kun hän vielä oli aivan pieni, mutta kun hänen juuri piti alkaa koulunkäyntinsä, että jokainen kukka paratiisin puutarhassa oli makein leivos, heteet hienointa viiniä. Yhdestä saattoi lukea historiaa, toisesta maantietoa tai taulukkoja, ei tarvinnut muuta kuin syödä leivosta, niin osasi läksynsä. Kuta enemmän söi, sitä enemmän sai päähänsä historiaa, maantietoa ja taulukkoja.
Sen hän silloin uskoi. Mutta sitä mukaan kuin hän varttui suuremmaksi pojaksi, oppi enemmän ja tuli paljon viisaammaksi, ymmärsi hän kyllä, että paratiisin puutarhassa mahtoi vallita aivan toisenlainen ihanuus.
— Oi, minkätähden Eeva poimikaan hyvän- ja pahantiedon puusta! Minkätähden Aatami söi kiellettyä hedelmää! Jos minä olisin ollut hänen sijassaan, niin ei se olisi tapahtunut! Ei koskaan synti olisi tullut maailmaan.
Sen hän sanoi silloin ja sen hän sanoi vielä, kun hän oli seitsemäntoista vuotias. Paratiisin puutarha täytti kaiken hänen ajatuksensa.
Eräänä päivänä hän meni metsään. Hän meni yksin, sillä se oli hänen suurin huvinsa.