Ilta tuli, pilvet kokoontuivat, tuli sellainen sade, että olisi luullut koko taivaan olevan yhtenä ainoana sulkuna, mistä vesi syöksyi. Oli niin pimeää kuin muutoin on yöllä syvimmässä kaivossa. Milloin hän luisui märkään heinään, milloin hän kompastui alastomiin kiviin, jotka törröttivät esiin kalliopohjalta. Kaikki valui vettä, prinssi raukan ylle ei jäänyt kuivaa lankaakaan. Hänen täytyi kavuta korkeiden kivilohkareiden yli, missä vesi tirsui esiin paksusta sammaleesta. Hän oli nääntymäisillään. Silloin kuuli hän kummallisen kohinan ja edessään hän näki suuren, valaistun luolan. Keskellä paloi tuli, jossa olisi voinut paistaa vaikkapa hirven, ja se tehtiinkin: mitä komein hirvi korkeine sarvineen oli pistetty vartaaseen ja sitä kierrettiin hitaasti ympäri kahden kuusen välissä. Vanhanpuoleinen vaimo, pitkä ja roteva kuin naiseksi puettu mies, istui tulen ääressä ja viskasi siihen halon toisensa jälkeen.
— Tule sinä vain likemmä! sanoi hän, — istu tulen ääreen, että vaatteesi kuivuvat.
— Tässä käy paha veto! sanoi prinssi ja istuutui lattialle.
— Vielä pahemmaksi käy, kun poikani tulevat kotiin! vastasi vaimo. —
Olet täällä tuulten luolassa, poikani ovat taivaan neljä tuulta.
Ymmärrätkö sen?
— Missä sinun poikasi ovat? kysyi prinssi.
— Niin, ei ole helppo vastata, kun kysytään tyhmästi, sanoi vaimo. — Minun poikani ovat omissa hoteissaan, he lyövät pitkääpalloa pilvien kanssa tuolla ylhäällä suuressa tuvassa.
Ja sitten hän viittasi ylös ilmaan.
— Vai niin! sanoi prinssi. — Te puhutte muuten hiukan kovasti ettekä ole niin hempeä kuin ne naiset, joita olen tottunut näkemään ympärilläni!
— Niin, heillä kai ei ole muuta tekemistä. Minun täytyy olla kova, jos mielin pitää poikani kurissa. Mutta siihen minä pystyn, vaikka heillä onkin jäykät niskat. Näetkö nuo neljä säkkiä, jotka riippuvat seinällä? Niitä he pelkäävät yhtä paljon, kuin sinä olet peljännyt vitsaa peilin takana. Minä saatan taivuttaa pojat, sen sinulle sanon, ja sitten he joutuvat pussiin. Siinä ei tehdä mitään verukkeita. Siellä he istuvat eivätkä pääse juoksentelemaan, ennenkuin minä katson hyväksi. Mutta tuossapa onkin yksi heistä!
Se oli Pohjatuuli, joka astui sisään, tuoden mukanaan jäisen kylmyyden. Suuria rakeita hyppeli pitkin lattiaa ja lumihiutaleita tuprutteli yltympäri. Hän oli puettu karhunnahkaisiin housuihin ja takkiin. Hylkeennahkainen lakki ulottui korvien yli. Pitkät jääpuikot riippuivat hänen parrassaan ja rae toisensa jälkeen vieri alas takinkauluksesta.