— Siellä on jäätä ja lunta, siellä on suloista ja hyvä olla! sanoi poro, — siellä juostaan vapaasti suurissa, hohtavissa laaksoissa. Siellä on lumikuningattaren kesäteltta, mutta hänen vakituinen linnansa on ylhäällä pohjoisnavan puolella, sillä saarella, jota sanotaan Huippuvuoriksi.
— Oi Kai, pieni Kai! huokasi Gerda.
— Nyt sinun pitää olla hiljaa, sanoi ryövärityttö, — muuten saat veitsen vatsaasi!
Aamulla kertoi Gerda hänelle kaikki, mitä metsäkyyhkyset olivat sanoneet ja pieni ryövärityttö näytti kovin vakavalta, mutta nyökkäsi päätään ja sanoi: — Sama se, sama se!
— Tiedätkö, missä Lapinmaa on? kysyi hän porolta.
— Kuka sen paremmin tietäisi kuin minä? sanoi eläin, ja silmät sen päässä pyörivät. — Siellä minä olen syntynyt ja kasvanut, siellä olen juossut lumikentillä.
— Kuuleppas! sanoi ryövärityttö Gerdalle, — sinä näet, että kaikki meidän miesväkemme ovat poissa, mutta muori on vielä täällä ja hän jää tänne, mutta aamulla juo hän suuresta pullosta ja ottaa sitten pienen unen päälle. Silloin minä teen jotakin hyväksesi! Samassa hän hyppäsi sängystä, karkasi äidin kaulaan, vetäisi häntä leukaparrasta ja sanoi: — oma suloinen kilipukkini, hyvää huomenta!
Ja äiti näpäytti häntä nenään, niin että se kävi sekä punaiseksi että siniseksi, mutta se tapahtui kaikki rakkaudesta.
Kun äiti sitten oli juonut pullostaan ja otti pienet unet, meni ryövärityttö poron luo ja sanoi:
— Minulla olisi ihmeellinen halu vielä monta kertaa kutittaa sinua terävällä veitsellä, sillä silloin sinä olet niin hauska, mutta sama se: minä irroitan sinun nuorasi ja autan sinut ulos, että pääset juoksemaan Lapinmaahan, mutta sinun pitää ottaa jalat allesi ja viedä tämä pieni tyttö lumikuningattaren linnaan, missä hänen leikkiveljensä on. Olethan sinä kuullut, mitä hän kertoi, sillä hän puhui varsin ääneen, ja sinä kuuntelet!