Poro hypähti korkealle ilosta. Ryövärityttö nosti pienen Gerdan sen selkään ja oli niin varovainen, että sitoi hänet kiinni, vieläpä antoi pienen tyynyn hänen istuttavakseen.
— Sama se, sanoi hän, — tuossa saat karvaiset saappaasi, sillä tulee kylmä, mutta puuhkan pidän minä, se on liian kaunis! Kuitenkaan ei sinun pidä palella. Tässä saat äitini suuret kintaat, ne ulottuvat kyynärpäihisi asti — pistä kätesi niihin! Nyt sinä käsistäsi olet ilkeän äitini näköinen!
Ja Gerda itki ilosta.
— Minä en voi sietää, että sinä irvistät! sanoi pieni ryövärityttö. — Nythän sinun juuri pitäisi näyttää tyytyväiseltä! Ja tuossa sinä saat kaksi leipää ja yhden kinkun, niin et näe nälkää! Molemmat sidottiin taakse poron selkään. Pieni ryövärityttö avasi oven, houkutteli sisään kaikki suuret koirat ja sitten leikkasi hän nuoran poikki veitsellään ja sanoi porolle: — Lähde laputtamaan! Mutta pitele taiten pientä tyttöä!
Ja Gerda ojensi kädet suurine kintaineen ryövärityttöä kohden ja sanoi hyvästi ja sitten läksi poro menemään yli kivien ja kantojen, läpi suuren metsän, yli soiden ja arojen, minkä jaksoi. Sudet ulvoivat ja korpit vaakkuivat. Hyit, hyit! kuului taivaalta. Tuntui siltä, kuin olisi aivastanut punaista.
— Ne ovat minun vanhat revontuleni! sanoi poro. — Kas, kuinka ne loistavat! Ja sitten se juoksi entistä nopeammin, yötä ja päivää. Leivät syötiin, kinkku niinikään, ja sitten he olivat Lapinmaassa.
Kuudes tarina. Lappalaismuija ja ruijalaismuija.
He pysähtyivät pienen talon ääreen. Se oli kovin surkea, katto ulottui maahan asti ja ovi oli niin matala, että perheen täytyi ryömiä vatsallaan, kun se aikoi ulos tai sisään. Täällä ei ollut ketään kotona paitsi vanha lappalaismuija, joka seisoi ja paistoi kalaa merenrasvalampun ääressä. Ja poro kertoi koko Gerdan tarinan, mutta ensin omansa, sillä siitä tuntui, että se oli paljon tärkeämpää, ja Gerda oli vilusta niin pökerryksissään, ettei voinut puhua.
— Voi teitä raukkoja! sanoi lappalaismuija, — sitten teillä vielä on pitkät juostavat. Teidän täytyy mennä toista sataa penikulmaa Ruijaan, sillä siellä viettää lumikuningatar maalaiselämää ja polttaa bengalitulta jokikinen ilta. Minäpä kirjoitan pari sanaa kuivalle kalliokalalle — paperia minulla ei ole — sen minä annan mukaanne ruijalaismuijalle, hän voi antaa teille parempia neuvoja kuin minä!
Ja kun nyt Gerda oli lämmennyt ja saanut syödäkseen ja juodakseen, niin kirjoitti lappalaismuija pari sanaa kuivalle kalliokalalle, ja poro läksi juoksemaan. Hyit, hyit! pani ylhäällä ilmassa, ja sitten he tulivat Ruijaan ja koputtivat ruijalaismuijan savupiippuun, sillä hänellä ei ollut edes ovea.