Siellä oli sellainen kuumuus, että ruijalaismuija itse käveli miltei alasti. Pieni hän oli ja väriltään aivan harmaa. Hän irroitti heti pienen Gerdan vaatteet, veti pois kintaat ja saappaat, sillä muuten hänelle olisi tullut liian kuuma, pani poron otsalle kappaleen jäätä ja luki sitten, mitä oli kirjoitettu kalliokalaan. Hän luki sen kolmeen kertaan ja sitten hän osasi sen ulkoa ja pani kalan ruokapataan, sillä saattoihan sen hyvin syödä eikä hän koskaan heittänyt mitään hukkaan.
Nyt kertoi poro ensin oman tarinansa, sitten pienen Gerdan, ja ruijalaismuija tirkisteli viisailla silmillään, mutta ei sanonut mitään.
— Sinä olet hyvin viisas, sanoi poro. — Minä tiedän, että sinä neulomalangalla voit köyttää kiinni kaikki taivaan tuulet. Kun laivuri irroittaa yhden solmun, saa hän hyvää tuulta, kun hän irroittaa toisen, tuulee tuimasti, ja kun hän irroittaa kolmannen ja neljännen, niin tuulee niin, että metsät kaatuvat. Etkö antaisi pienelle tytölle sellaista juomaa, että hän voi saada kahdentoista miehen voimat ja voittaa lumikuningattaren.
— Kahdentoista miehen voimat, sanoi ruijalaismuija. — Olisihan sitä siinä! Ja sitten hän meni hyllylle, otti esiin suuren kokoonkäärityn nahan ja kääri sen auki. Siinä oli kirjoitettuna ihmeellisiä kirjaimia ja ruijalaismuija luki niin, että vesi virtasi hänen otsaltaan.
Mutta poro pyysi taas niin hartaasti pienen Gerdan puolesta ja Gerda katseli niin rukoilevin silmin, jotka olivat täynnä kyyneliä, ruijalaismuijaan, että tämä taas alkoi tirkistellä silmillään ja veti poron nurkkaan, missä hän kuiskasi sille, sillaikaa kuin se sai tuoretta jäätä päälaelleen:
— Pieni Kai on aivan oikein lumikuningattaren luona ja pitää kaikkea siellä mielensä ja ajatustensa mukaisena ja uskoo, että se on paras osa maailmaa, mutta se johtuu siitä, että hän on saanut lasinpalan sydämeensä ja pienen lasisirpaleen silmäänsä. Ne täytyy ensin saada pois, muuten ei hänestä koskaan tule ihmistä ja lumikuningatar on pitävä hänet vallassaan!
— Mutta etkö sinä voi antaa pienelle Gerdalle jotakin sellaista juomaa, että hän saa kaikki tyyni valtaansa?
— Minä en voi antaa hänelle suurempaa valtaa kuin hänellä jo on. Etkö näe, kuinka suuri se on? Etkö näe kuinka ihmisten ja eläinten täytyy palvella häntä, kuinka hyvin hän on paljain jaloin päässyt eteenpäin maailmassa? Älköön hän meiltä saako tietää valtaansa, se on hänen sydämessään, se on siinä, että hän on suloinen, viaton lapsi. Jollei hän itse pääse lumikuningattaren luo ja saa lasia pois pieneltä Kailta, emme me voi auttaa! Kaksi penikulmaa täältä alkaa lumikuningattaren puutarha, sinne voit viedä pienen tytön. Laske hänet maahan suuren pensaan luo, joka punaisine marjoineen seisoo lumessa, älä pidä pitkiä puheita ja joudu tänne takaisin! Ja sitten nosti ruijalaismuija pienen Gerdan poron selkään, joka juoksi minkä jaksoi.
— Oi, saappaani jäivät, kintaani jäivät! huusi pieni Gerda. Hän huomasi sen vasta purevassa pakkasessa. Mutta poro ei uskaltanut pysähtyä, se juoksi, kunnes tuli suuren pensaan luo, jossa oli punaisia marjoja. Siellä se laski Gerdan maahan, suuteli häntä suulle ja suuret, kirkkaat kyyneleet valuivat alas eläimen poskia, ja sitten se juoksi minkä jaksoi, jälleen takaisin. Siinä seisoi Gerda raukka ilman kenkiä, ilman kintaita, keskellä kauheaa, jääkylmää Ruijaa.
Hän juoksi eteenpäin niin pian kuin taisi. Siellä tuli koko rykmentti lumihiutaleita, mutta ne eivät pudonneet alas taivaasta, se oli aivan kirkas ja loisti revontulia. Lumihiutaleet juoksivat pitkin maata ja kuta likemmä ne tulivat, sitä suuremmiksi ne kävivät. Gerda kyllä muisti, kuinka suurilta ja kummallisilta ne olivat näyttäneet silloin, kun hän näki lumihiutaleet auringonlasin läpi, mutta täällä olivat ne vielä paljoa suuremmat ja hirvittävämmät, ne olivat eläviä, ne olivat lumikuningattaren etuvartijoita. Niillä oli mitä kummallisimpia muotoja, toiset olivat kuin ilkeitä suuria piikkisikoja, toiset taas kuin kokonaisia käärmekimppuja, joista niiden päät pistivät esiin ja toiset kuin pieniä, paksuja karhuja, joilla oli karvat pystyssä. Kaikki olivat hohtavan valkoisia, kaikki ne olivat eläviä lumihiutaleita.