— Erittäin mielenkiintoista! sanoi ylihovimestaritar.
— Niin; mutta pysykää hiljaa, sillä minä olen keisarin tytär!
— Herra varjelkoon! sanoivat he kaikki.
Sikopaimen, nimittäin prinssi, mutta hehän eivät tietäneet muuta, kuin että hän oli oikea sikopaimen, ei päästänyt päivää kulumaan hukkaan, ja niin hän teki raikun. Kun hän huiskutti sitä, soivat kaikki valssit, galoppaadit ja polskat, joita maailman luomisesta asti oli tunnettu.
— Mutta sehän on superbe! sanoi prinsessa, astuessaan ohi, — en ole koskaan kuullut kauniimpaa sävellystä! Kuulkaas! menkää sisään ja kysykää häneltä, mitä tuo soittokone maksaa. Mutta minä en suutele!
— Hän tahtoo sata suudelmaa prinsessalta, sanoi se hovinainen, joka oli ollut sisällä kysymässä.
— Minä luulen, että hän on hullu! sanoi prinsessa, ja sitten hän meni. Mutta kun hän oli mennyt vähän matkaa, niin hän jäi seisomaan. — Pitää suosia taidetta! sanoi hän, — minä olen keisarin tytär! Sanokaa hänelle, että hän saa kymmenen suudelmaa, niinkuin eilen, loput hän voi ottaa hovinaisiltani!
— Niin, mutta me emme tahdo! sanoivat hovinaiset.
— Mitä tyhjää! sanoi prinsessa, — kun minä voin suudella häntä, niin tekin voitte! Muistakaa, että minä annan teille ruuan ja palkan! — Ja niin täytyi hovinaisen taas mennä sisään hänen luokseen.
— Sata suudelmaa prinsessalta, sanoi hän, — tai kumpikin pitää omansa.