— Seisokaa edessä!!! sanoi prinsessa ja sitten asettuivat kaikki hovinaiset eteen ja sitten sikopaimen suuteli.
— Mikä ihmeen kansankokous tuolla sikolätin luona on! sanoi keisari, joka oli astunut ulos parvekkeelle. Hän hieroi silmiään ja pani lasit nenälleen. — Hovinaisethan ne siellä pitävätkin hauskaa! Kyllä minun täytyy mennä heidän luokseen! — ja sitten hän veti ylös tohveliensa kannantaustat, sillä hän oli astunut linttaan nämä kenkänsä.
Voi sentään, mikä kiire hänellä olikin!
Niin pian kuin hän pääsi pihaan, kulki hän aivan hiljaa, ja hovinaisilla oli niin paljon tekemistä suudelmien laskemisessa, jotta kaikki kävisi rehellisesti eikä hän saisi liian monta, mutta ei myöskään liian vähän, että he eivät ensinkään huomanneet keisaria. Hän nousi varpailleen.
— Vai niin! sanoi hän, kun näki, että he suutelivat. Ja sitten hän löi heitä tohvelillaan päähän, juuri kun sikopaimen sai kahdeksannenkymmenennen kuudennen suudelmansa. — Ulos! sanoi keisari, sillä hän oli suuttunut, ja sekä prinsessa että sikopaimen ajettiin ulos hänen keisarikunnastaan.
Siinä prinsessa nyt seisoi ja itki, sikopaimen torui, ja sade tulvi taivaasta.
— Voi, minua kurjaa ihmistä! sanoi prinsessa, — olisinpa vain ottanut sen kauniin prinssin! Voi, kuinka minä olen onneton!
Ja sikopaimen meni puun taakse, pyyhki mustan ja ruskean kasvoistaan, riisui rumat vaatteet ja astui esiin prinssinpuvussaan, niin kauniina, että prinsessan täytyi niiata.
— Minä olen oppinut sinua halveksimaan, sinä siinä! sanoi hän. — Sinä et huolinut rehellistä prinssiä! Sinä et välittänyt ruususta etkä satakielestä, mutta sikopaimenta sinä saatoit suudella leikkikalun takia! Pidä hyvänäsi nyt!
Ja sitten hän meni kuningaskuntaansa, sulki oven ja työnsi salvan eteen. Prinsessa sai seisoa ulkopuolella ja laulaa: