Se on kummallinen vanha kaupunki, kuin kuvakirjasta leikattu. Kadut kulkevat oman mielensä mukaan, talot eivät tahdo seisoa rivissä; tornikattoiset parvekkeet, kiehkurakoristukset ja kuvapatsaat ulkonevat katukäytävälle, ja korkeilta, kummallisesti kallistuvilta katoilta johtuu keskelle katuja vesikouruja, jotka ovat lohikäärmeitten tai pitkävatsaisten koirien muotoiset.
Reppu selässä seisoi Knut torilla vanhan suihkukaivon luona, missä ihanat, raamatulliset tai historialliset malmikuvat seisovat vilisevien vesisäikeiden välissä.
— Soma palvelustyttö oli paraikaa ottamassa vettä, hän ojensi Knutille virvoittavaa juomaa; ja kun hänellä oli koko kourallinen ruusuja, antoi hän hänelle ruusunkin ja se tuntui Knutin mielestä hyvältä enteeltä. —
Likeisestä kirkosta kuului urkujen hyminä ulos torille asti, se soitto tuntui niin kotoiselta, aivan kuin Kjögen kirkossa, ja Knut astui suureen tuomiokirkkoon; aurinko paistoi sisään maalattujen ruutujen läpi, korkeiden, sorjien pilarien lomitse. Hartaus asui hänen mielessään, rauha laskeutui hänen sydämeensä.
Ja hän haki ja löysikin hyvän mestarin Nürnbergissä ja hänen luokseen hän jäi oppimaan kieltä.
Vanhat vallihaudat kaupungin ympärillä ovat muutetut pieniksi kyökkipuutarhoiksi, mutta korkeat muurit raskaine tornineen ovat vielä pystyssä; nuorantekijä punoo nuoraansa puusta tehdyllä radalla, joka kulkee muuria pitkin, kaupunkiin päin, ja rei'issä ja revelmissä kasvaa seljapuita, joitten oksat varjostavat pieniä, mataloita taloja muurin juurella. Yhdessä näistä taloista asui se mestari, jonka luona Knut teki työtä; seljanoksat riippuivat juuri sen vinttikamarin ikkunan päällä, jossa hän nukkui.
Täällä asui Knut kesän ja talven, mutta kun kevät tuli, oli hänen mahdoton kestää. Selja oli kukassa, lemu oli niin kotoinen, aivan kuin Kjögen puutarhassa, — ja Knut heitti mestarinsa ja muutti toisen luo, kauvemma kaupunkiin, missä ei ollut seljapuita.
Vanhan kivisillan likellä, vastapäätä vesimyllyä, joka alituiseen kohisi ja pauhasi, oli hänen verstaansa; ulkopuolella vieri virta sullottuna talojen väliin, joitten seinillä riippui vanhoja, vaivaisia parvekkeita; näytti siltä kuin niillä olisi ollut tarkoitus varistaa ne veteen.
— Siellä ei kasvanut seljapuita, ei siellä ollut edes kukkaruukkua, jossa olisi kasvanut vähän vihantaa, mutta vastapäätä kasvoi suuri, vanha piilipuu, joka näytti pysyttelevän talon turvissa jottei virta riistäisi sitä mukaansa; se ojensi oksansa kauvas joelle, aivan niinkuin piilipuu Kjögen joelle.
Niin, nyt hän todella oli joutunut Seljaemon luota Piili-isän luo; varsinkin kuutamoiltoina viritti puu hänen mielensä niin "— niin kotoiseksi valossa kuutamon!" mutta ei se ollut kuutamon syy, ei, se vanha piilipuu sen vaikutti.