"Sinä olet hyvä poika!" sanoi pormestari, "sinä olet kohtelias poika! Äitisi on kai pesemässä vaatteita joella; sinne sinä kai aiot viedä tuota mitä sinulla on taskussa. Äitisi asiat ovat huonolla kannalla! paljonko sinulla siellä on?"
"Puoli korttelia!" sanoi poika pelästyneellä, matalalla äänellä.
"Ja aamulla hän sai yhtä paljon?" jatkoi herra.
"Ei, eilen se oli!" vastasi poika.
"Kaksi puolta tekee yhden kokonaisen! — Ei hän kelpaa mihinkään. Surullista että kansa vaipuu niin syvälle! Sano äidillesi että hävetköön! äläkä sinä vaan rupea juomariksi, mutta kyllä kai sinä siksi tulet! lapsi raukka! — mene nyt!"
Ja poika meni! Lakki jäi hänen käteensä ja tuuli puhalsi hänen keltaiseen tukkaansa niin että suortuat heiluivat. Hän kiersi kadun kulman ja poikkesi kujalle, joka johti joelle. Siellä seisoi äiti vedessä pyykkituolin ääressä ja hakkasi kurikalla paksua palttinaa. Vedessä kulki virta, sillä vesimyllyn sulut olivat auki, virta vei lakanaa ja oli viemäisillään pyykkituolinkin nurin; pyykkimuijan täytyi pitää vastaan.
"Vesi vie minut pian matkaansa!" sanoi hän, "hyvä on että tulet, minä tarvitsenkin jo vähän apua, voimat ovat menemäisillään! täällä vedessä on kylmä; olen seisonut täällä kuusi tuntia. Onko sinulla jotakin minulle?"
Poika otti esiin pullon ja äiti vei sen huulilleen ja otti kulauksen.
"Ohhoh, kuinka se tekee hyvää! kuinka se lämmittää! Se on yhtä hyvää kuin lämmin ruoka eikä se ole niin kallista! juo, poikaseni! Näytät niin kalpealta, sinua palelee ohuissa vaatteissasi! Johan nyt onkin syksy. Hui! vesi on kylmää! Kunhan vaan en sairastuisi! enhän sentään! annappas vielä pisara ja juo itsekin, mutta vaan pieni pisara, et saa oppia tähän, sinä köyhä lapsi raukkani!"
Ja hän kiersi laiturin, jolla poika seisoi ja nousi maalle. Vesi valui niinimatosta, jonka hän oli köyttänyt vyölleen, vesi valui hänen hameestaan.