Satuja ja tarinoita IV

by H. C. Andersen

"Kiitos, sinä hyvä ihminen!" sanoi hän Marille, "kaikki minä sinulle kerronkin, jahka poika nukkuu! kuinka hyvältä ja herttaiselta hän näyttää, kun silmät ovat noin kiinni! Hän ei tiedä kuinka hänen äitinsä on. Suokoon Jumala, ettei hänen koskaan tarvitsisi niitä kokea! — Minä palvelin kamarineuvoksella, pormestarin vanhemmilla, tuli sitte kerran kotiin nuorin pojista, ylioppilas; minä olin silloin nuori, hullu ja hurja, mutta osaava, sen sanon Jumalan omien kasvojen edessä!" sanoi pyykkimuija, — "ylioppilas oli niin reipas ja iloinen, niin hyvä! joka veripisara hänen ruumiissaan oli rehellinen ja hyvä! parempaa ihmistä ei maan päällä ole ollut. Hän oli talon poika ja minä vain palvelustyttö, mutta me menimme kihloihin, aivan kunniallisesti! eihän suudelma toki ole synti, kun ihmiset oikein rakastavat toisiaan. Ja hän sanoi sen äidilleen; äiti oli hänelle kuin itse Jumala täällä maan päällä; ja hän oli niin viisas, niin hellä ja herttainen. — Ylioppilas matkusti pois ja pani kultasormuksen sormeeni. Kun hän oli mennyt, kutsui emäntäni minut luokseen; hän puhui vakavasti ja samalla lempeästi niinkuin itse Jumala varmaan puhuisi; hän selitti minulle hengessä ja totuudessa eron hänen ja minun välilläni. 'Nyt hän katsoo kaunista ulkomuotoasi, mutta kauneus katoaa! Sinä et ole saanut samaa opetusta kuin hän, hengen valtakunnassa ette te ulotu toistenne tasalle ja siinä se on koko onnettomuus. Minä kunnioitan köyhää', sanoi hän, 'Jumalan luona hän ehkä saa korkeamman paikan kuin moni rikas, mutta maan päällä ei kenenkään pidä lähteä väärälle raiteelle, kun tahtoo eteenpäin päästä, sillä silloin menee vaunu nurin, ja te molemmat menette nurin! Minä tiedän, että muuan kelpo mies, käsityöläinen on kosinut sinua, Erkki, hansikantekijä nimittäin; hän on leskimies, hänellä ei ole lapsia ja hän on hyvissä varoissa; ajatteleppa asiaa!' Joka sana jonka hän lausui, viilsi kuin veitsi sydäntäni, mutta hän oli oikeassa ja se asia kalvoi ja painoi minua! — minä suutelin hänen kättään ja itkin katkeria kyyneliä ja vielä enemmän minä itkin kun tulin huoneeseeni ja heittäysin vuoteelleni. Se oli raskas se yö joka tuli, Jumala tietää kuinka minä kärsin ja taistelin. Sunnuntaina minä sitte menin Herran ehtoolliselle saadakseni valoa sieluuni. Ja ikäänkuin Jumalan johdatuksesta tapasin kirkosta tullessani Erkin, hansikantekijän. Silloin lakkasi sieluni epäilemästä, me sovimme toisillemme asemamme ja säätymme puolesta ja olihan hän lisäksi varakas mies; ja minä menin suoraa päätä hänen luokseen, otin hänen kätensä ja sanoin: vieläkö sinä ajattelet minua? — 'Aina ja ikuisesti!' sanoi hän. — Tahdotko tytön, joka kunnioittaa sinua ja pitää sinua arvossa, mutta ei sinua rakasta, vaan voihan rakkauskin vielä tulla! — 'Se tulee!' sanoi hän ja me ojensimme toisillemme kätemme. Hän meni kotiin emäntäni luo; kultasormus, jonka poika oli minulle antanut, oli paljaalla rinnallani, en voinut päivällä panna sitä sormeeni, vasta illalla kun paneuduin sänkyyni. Suutelin sormusta niin että huuleni olivat verillä ja sitte annoin sen emännälleni ja sanoin, että ensi viikolla kuuluutetaan saarnastuolista minut ja hansikantekijä. Emäntäni sulki minut syliinsä ja suuteli minua — hän ei sanonut etten minä kelvannut mihinkään, mutta silloin minä ehkä olinkin parempi, vaikken vielä ollutkaan kokenut niin paljon vastoinkäymisiä. Kynttilänpäivän aikaan olivat häät; ja ensi vuosi meni hyvästi, meillä oli renki ja piika ja sinä, Mari, palvelit meillä."

"Voi, te olitte hyvä emäntä!" sanoi Mari, "en koskaan unohda miten ystävälliset te ja miehenne olitte!"

"Hyvien päivien aikana sinä meillä olit! — lapsia meillä ei ollut. — Ylioppilasta en koskaan nähnyt! — Kyllä, näinhän minä, mutta hän ei nähnyt minua! hän tuli tänne äitinsä hautajaisiin. Näin hänen seisovan haudalla, hän oli niin kalman kalpea ja niin suruissaan, mutta siihen oli syynä äidin kuolema. Kun isä sitte kuoli, oli hän vieraalla maalla eikä tullut tänne myöhemminkään. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, sen verran minä tiedän; taisi olla asianajaja! — minua ei hän muistanut ja jos olisi nähnyt, niin varmaan ei olisi tuntenut, niin rumaksi minä olen käynyt. Ja onhan se hyvä!"

Ja hän kertoi koettelemuksen kovista päivistä, kun onnettomuus ikäänkuin syöksymällä karkasi heidän kimppuunsa. He omistivat viisisataa riikin taalaria ja sillä kadulla oli talo joka myytiin kahdellasadalla. Se piti hajoitettaman ja rakennettaman uusi, sanottiin sen kannattavan, ja talo ostettiin. Muurarit ja puusepät tekivät arviolaskun että lisämaksut nousisivat tuhanteen kahteenkymmeneen. Luottoa Erkillä kyllä oli, rahaa hän sai lainaksi Köpenhaminasta, mutta kippari jonka piti rahat tuoda, hukkui ja rahat niinikään.

"Silloin synnytin tuon herttaisen poikani joka tuossa nukkuu. — Isä sairastui vaikeaan, pitkä-aikaiseen tautiin; kolmena vuosineljänneksenä täytyi minun sekä riisua hänet että pukea hänen ylleen. Asiamme menivät taaksepäin, me lainailimme ja lainailimme: tavaramme menivät kaikki ja isä kuoli meiltä. — Olen kärsinyt ja raatanut, taistellut ja ponnistellut lapsen tähden, olen pessyt portaita, pessyt pyykkiä, sekä hienoa että karkeaa, mutta Jumala oli sen minulle niin sallinut ja ottaahan hän minut luokseen ja pitää huolta pojasta."

Ja sitte hän nukkui.

Aamulla luuli hän voimistuneensa ja jaksavansa mennä takaisin työhönsä. Mutta tuskin oli hän päässyt kylmään veteen, kun kouristus tarttui hänen ruumiiseensa ja hänet valtasi voimattomuus; suonenvedontapaisesti hapuili hänen kätensä ilmassa, hän koetti astua ylös vedestä ja kaatui. Pää joutui kuivalle maalle, mutta jalat jäivät jokeen. Puukengät, joita hän oli käyttänyt seisoessaan vedessä — kummassakin oli ollut olkitukko — ajelehtivat joessa. Sellaisessa tilassa löysi hänet Mari, joka tuli tuomaan kahvia.

Mutta kotiin oli sillaikaa tullut pormestarilta sana, että pyykkimuijan paikalla pitää tulla hänen puheilleen, hänellä on hänelle jotakin sanomista. Se oli myöhäistä. Parturi haettiin iskemään suonta. Pyykkimuija oli kuollut.

"Hän on juonut itsensä kuoliaaksi!" sanoi pormestari.

Kirjeessä joka toi tiedon veljen kuolemasta, oli mainittu testamentin sisältö, siinä sanottiin, että määrätään kuusi sataa riikin taalaria hansikantekijän leskelle, joka ennen palveli hänen vanhemmillaan. Tarpeen mukaan ovat rahat pienemmissä tai suuremmissa osissa annettavat hänelle ja hänen lapselleen.