— Ja kenen kanssa luulet? kysyi tyttö.
— Rikkaan talollisen, sanoi hän.
— Oikeaan osasit, sanoi tyttö, nyökkäsi ja livahti tiehensä.
Mutta Rasmus livahti tiehensä hänkin, tuli kotiin äitinsä talolle hurjistuneena ja kiersi kiinni reppunsa. Kauas maailmalle hän päätti lähteä, äidin itku ei auttanut.
Hän veisti itselleen vanhasta piilipuusta sauvan, hän vihelteli ikäänkuin olisi ollut hyvällä tuulella, hän tahtoi päästä näkemään kaiken maailman ihanuuksia.
— Se on minulle suuri suru, sanoi äiti. — Mutta sinun mielestäsi kai on sopivinta ja parasta päästä pois. Minun täytyy tyytyä kohtalooni. Luota itseesi ja Jumalaan, niin minä kyllä saan sinut iloisena ja reippaana takaisin!
Rasmus asteli uutta maantietä; siellä hän näki Johannan tulevan ajaen lantakuormaa. Johanna ei ollut huomannut häntä, eikä Rasmus toivonut hänen näkevän häntä. Hän asettui pensaikon taakse ojan reunalle, siellä hän oli piilossa — ja Johanna ajoi ohitse.
Maailmalle hän läksi, kukaan ei tietänyt minne, hänen äitinsä ajatteli, että hän kai palaa kotiin ennen vuoden loppua. Nyt hän saa nähdä uutta, nyt hän saa uutta ajattelemista, pääsee sitten jälleen takaisin vanhoihin laskoksiinsa, joita ei silitetä pois millään prässiraudalla. Hänessä on hiukan liian paljon isänsä luontoa; näkisin mieluummin että hänessä olisi minun luonnettani, lapsi-parassa! Mutta kyllä hän tulee takaisin kotiin. Eihän hän voi jättää minua ja taloa.
Äiti oli valmis odottamaan vuosikausia. Elsa odotti vain kuukauden. Silloin hän salaa läksi tietäjä-vaimon, Stiina Matintyttären luo, joka osasi »tohtoroida», ennustaa korteista ja kahvista ja taisi muutakin kuin isämeitänsä. Tietysti hän tiesi, missä Rasmus oli, sen hän luki kahvinsumpista. Hän oli vieraassa kaupungissa, mutta sen nimeä hän ei voinut lukea. Siinä kaupungissa on sotamiehiä ja kauniita neitosia. Hänen aikomuksensa on ottaa pyssy tai joku neitosista.
Tätä ei Elsa voinut kuunnella. Hän oli valmis luovuttamaan säästörahansa ostaakseen Rasmuksen vapaaksi, mutta kenenkään ei pitänyt saada tietää, että hän oli sen tehnyt.