Ja vanha Stiina lupasi, että Rasmus tulee takaisin, hän tiesi erään tempun; se oli kyllä vaarallinen temppu sille, jota se koski, mutta se oli viimeinen keino. Hän aikoi panna padan kiehumaan häntä kotiin, ja silloin hänen täytyi lähteä liikkeelle. Vaikka hän olisi ollut missä tahansa maailmalla, niin hänen täytyi lähteä kotiin, sinne, missä pata kiehui yli laitainsa ja missä rakastettu odotti häntä. Saattoi kulua kuukausia ennenkuin hän tuli, mutta hänen täytyi tulla, jos hän oli elossa.
Hänen täytyi kulkea saamatta lepoa ja rauhaa, yötä ja päivää, yli järvien ja vuorten, oli ilma sitten hyvä tai paha, vaikka hänen jalkansa olisivat olleet kuinka väsyksissä. Kotiin hän pyrki, kotiin hänen täytyi tulla.
Kuu oli ensimmäisellä neljänneksellä. Sitä vaati vanhan Stiinan sanojen mukaan tämä temppu. Oli tuulinen ilma, vanha piilipuu ryski. Stiina leikkasi siitä oksan, sitoi sen solmuun; se kyllä auttaa vetämään Rasmuksen kotiin äitinsä taloon. Katolta otettiin sammalia ja kynsilaukkaa, pantiin pataan, joka asetettiin tulelle. Elsan piti repiä lehti virsikirjasta; hän repi sattumalta viimeisen lehden, sen, jossa painovirheet olivat.
— Se ajaa saman asian! sanoi Stiina ja viskasi sen pataan.
Monenlaista tarvittiin siihen puuroon, jonka piti kiehua ja lakkaamatta kiehua, kunnes Rasmus tulisi kotiin. Mustan kukon vanhan Stiinan tuvassa täytyi luovuttaa punainen harjansa; sekin joutui pataan. Elsan paksu kultasormus joutui sinne myöskin, eikä hän koskaan saa sitä takaisin, sen sanoi Stiina hänelle etukäteen, Stiina oli niin viisas. Monet esineet, joita me emme tunne edes nimeltä, joutuivat pataan. Se oli lakkaamatta tulella tai tulisilla hiilillä tai kuumassa tuhassa. Vain tietäjämuori ja Elsa tiesivät sen.
Oli yläkuu, oli alakuu. Joka kerta tuli Elsa kysymään:
— Etkö näe hänen tulevan?
— Paljon minä tiedän, sanoi Stiina, — ja paljon minä näen, mutta hänen matkansa pituutta en voi nähdä. Nyt hän on päässyt ensimmäisten vuorten yli, nyt hän on merellä pahassa ilmassa. Hän kulkee pitkää tietä suurten metsien läpi, hänen jalkansa ovat rakoilla, hänessä on kuume, mutta hänen täytyy kulkea.
— Ei, ei! sanoi Elsa. — Minun käy häntä sääli!
— Nyt emme voi häntä pysäyttää. Sillä jos me sen teemme, niin hän kaatuu kuolleena maantielle.