Meillä ei ole kaksinkertaisia ikkunoita, mutta on rikkinäinen ruutu; sen on emäntä paikannut paperilla. Tuuli puhaltaa kuitenkin rakoon ja saa aikaan samanlaisen äänen kuin suriseva paarma. Se on nukkumismusiikkia. Kun sitten vihdoin olen vaipunut uneen, herättää minut pian kukonlaulu. Kukko ja kana kellarikerrosmiehen kanakopista ilmoittavat, että aamu pian koittaa. Pienillä norjalaishevosilla ei ole tallia, ne ovat sijoitetut santasäiliöön portaiden alle; siellä ne saadakseen liikuntaa potkivat ovea ja laudoitusta.
Päivä hämärtää, portinvartija, joka perheineen nukkuu vinnillä, tulla tömistelee alas portaita. Puukengät kolisevat, portti läiskää, talo tärisee, ja kun tästä on päästy, alkaa asukas minun yläpuolellani harjoittaa voimistelua. Hän nostaa molemmilla käsillään raskasta rautakuulaa, jota hän ei jaksa pidellä. Se putoaa uudestaan ja uudestaan ja talon nuoriso, jonka pitää mennä kouluun, samalla lähtee liikkeelle huutaen ja remuten. Minä menen ikkunan luo, avaan sen saadakseni raitista ilmaa, ja se virkistääkin, kun vain saan sitä eikä matami pihan perällä olevassa rakennuksessa juuri pese hansikkaita tahranpuhdistusvedessä — se on hänen elinkeinonsa. Muutoin talo on varsin mukava ja minä asun hiljaisessa perheessä.
Tämän selostuksen annoin tädille asunnostani. Tein sen vilkkaammin, suullisessa esityksessä voi käyttää tuoreempia sanoja ja ääniä kuin kirjoitetussa.
— Sinä olet runoilija! huudahti täti. — Pane vain paperille puheesi, niin sinä olet yhtä hyvä kuin Dickens! Niin, minulle sinä olet paljon mieltäkiinnittävämpi. Sinä maalaat, kun puhut. Sinä kuvaat talosi niin että sen näkee ilmielävänä. Tuntee kylmät väreet ruumiissa! Runoile yhä eteenpäin! Aseta kuvaukseesi joku elävä olento, ihmisiä, kauniita ihmisiä ja mieluummin onnettomia!
Talon todella panin paperille meluineen menoineen päivineen, mutta sijoitin siihen vain itseni, ilman toimintaa. Toiminta tuli myöhemmin.
IV.
Kerran talvella iltamyöhällä, kun teatterinäytäntö oli loppunut, oli hirvittävä ilma, sellainen lumipyry, että oli miltei mahdoton päästä eteenpäin.
Täti oli teatterissa ja minä olin tullut noutamaan häntä kotiin, mutta minun oli itsenikin vaikea päästä eteenpäin, saatikka sitten saattaa muita. Kaikki vuokra-ajurit olivat tilatut. Täti asui kaukana kaupungilla, minun asuntoni sen sijaan oli aivan teatterin vieressä. Jollei näin olisi ollut, olisimme toistaiseksi saaneet seisoa kuin jonkun vesikäsittelyn alaisina.
Me ponnistimme eteenpäin syvässä lumessa, lumituprujen kiertäessä ympärillämme. Minä nostin häntä, minä kannatin häntä, minä työnsin häntä eteenpäin. Kaaduimme vain kaksi kertaa, mutta kaaduimme pehmeään lumeen.
Me saavuimme minun portilleni, missä ravistimme lunta yltämme. Portailla teimme sen niinikään, ja silti riitti vielä lunta peittämään eteisen lattian.