Ruotsalainen on Köpenhaminan edustalla. On pureva pakkanen ja lumipyry. Mutta uskollisina kuninkaalleen ja itselleen ovat miehet ja naiset valmiina taisteluun. Jokainen käsityöläinen, puotipalvelija, ylioppilas ja maisteri on noussut vallille puolustamaan ja suojelemaan. Ei pelätä tulisia kuulia. Kuningas Fredrik vannoi haluavansa kuolla pesäänsä. Hän ratsastaa ylhäällä vallilla ja kuningatar hänen kanssaan. Rohkeus, kuri ja isänmaallinen mieli vallitsevat. Antaa ruotsalaisen vain vetää ylleen kuolinpaitansa ja ryömiä eteenpäin valkeassa lumessa ja koettaa hyökätä! Heidän päälleen vyörytetään hirsiä ja kiviä, ja naiset tulevat oluenpanokattiloineen ja kaatavat tulikuumaa pikeä ja tervaa hyökkäävien vihollisten niskaan.
Tänä yönä ovat kuningas ja porvari yhtä miestä ja voimaa. Ja pelastus ja voitto saavutetaan. Kellot soittavat, kiitoslaulu kaikuu. Porvariväki, nyt voitit sinä aateliskannukset!’
* * * * *
— Mitähän nyt seuraakaan? Katsopa tätä kuvaa!
Piispa Svanen puoliso saapuu suljetuissa vaunuissa. Siihen on lupa vain korkealla, mahtavalla aatelilla. Ylpeät junkkarit rikkovat vaunut, piispattaren täytyy kulkea jalan piispankartanoonsa.
Onko tässä koko tarina? — Paljon enemmän rikotaan seuraavassa hetkessä: ylimielisyyden valta.
Pormestari Hans Hansen ja piispa Svane ojentavat toisilleen kätensä merkiksi yhteistyöstä Herran nimeen. He puhuvat viisaasti ja rehellisinä miehinä. Se kuuluu kirkkoon ja porvarin taloon asti. Kädenlyönti yhteenkuuluvaisuuden merkiksi, ja satama suljetaan, portit suljetaan, hälytyskello soi, valta on annettu kuninkaalle yksin, hänelle, joka jäi pesäänsä vaaran hetkellä: hän vallitkoon; hän vallitkoon suuria ja pieniä!
Tämä on yksinvaltiuden aika.
* * * * *
— Nyt käännämme lehden ja sen mukana ajan.