Sentähden on toinen puoli lehteä saanut kultaisen pohjan. Toinen puoli, joka kuvaa surua, on tuhkanharmaa ja mustatäpläinen, ikäänkuin siihen olisi sattunut tulisia kipunoita, jälkiä rutosta ja taudista.
Köpenhaminassa raivoaa rutto. Kadut ovat autiot, ovet lukossa, kaikkialle on liidulla merkitty ristejä: siellä on rutto; mutta missä risti on musta, siellä ovat kaikki kuolleet.
Yöllä saatetaan ruumiit pois ilman kellonsoittoa. Kaduilta otetaan puolikuolleet mukaan. Vankkurit rämisevät, ne ovat täynnä ruumiita. Mutta kapakasta kuuluu päihtyneitten hoilotusta ja villiä huutoa. He tahtovat juomalla unohtaa katkeran hädän. He tahtovat unohtaa ja päättää päivänsä — päättää! Kaikkihan päättyy.
Tässä päättyy lehti kuvaamalla toistakin hätää ja Köpenhaminan koettelemuksen aikaa.
Kuningas Kristian IV elää vielä. Hänen hiuksensa ovat harmaantuneet vuosien kuluessa. Hän katselee linnan ikkunasta myrskyävää ilmaa. Ollaan vuoden lopulla.
Pienessä talossa Länsiportin luona leikkii pallollaan pieni poika. Pallo lentää vinnille. Pienokainen ottaa talikynttilän, kiipeää etsimään. Silloin syttyy pieni talo tuleen, samoin koko katu. Ilma käy niin valoisaksi, että pilvet hohtavat. Katso kuinka liekit kasvavat! Tuli saa yllin kyllin ravintoa, se tarttuu heiniin ja olkiin, se tarttuu silavaan ja tervaan ja talven ajaksi varattuihin halkopinoihin. Ja kaikki palaa. Kuuluu itkua ja parkua, kaupungissa on suuri hämminki. Sekamelskassa ratsastaa vanha kuningas rohkaisten, käskien. Räjäytetään ruudilla, puretaan taloja. Nyt palaa myöskin pohjoinen kortteli, ja kirkot palavat St. Petri, Vor Frue! Kuule kuinka kellot soittavat viimeisen laulunsa: »Pois vihasi käännä, armossa Herra!»
Ainoastaan Runde Taarn seisoo paikallaan, samoin linna. Yltympäri savuavat rauniot. Kuningas Fredrik IV on hyvä kansalleen, hän lohduttaa ja ravitsee, hän ei jätä sitä, hän on kodittomiksi jääneiden ystävä. Siunattu olkoon Fredrik IV!
* * * * *
Katsopa nyt tätä kuvaa!
Katso kultaisia vaunuja, jotka tulevat linnasta palvelijoiden ympäröiminä, edessä ja takana aseistetut ratsumiehet. Linnan ympärille on jännitetty rautaketjut, jotta kansa ei pääsisi liian lähelle. Jokaisen aatelittoman miehen täytyy kulkea torin yli paljastetuin päin. Sentähden ei niitä näykään monta, ne karttavat paikkaa. Nyt tulee eräs, katse maahan luotuna, hattu kädessä, ja se on juuri se tämän ajan mies, jonka nimen me lausumme ääneen.