Puun oksat humisivat, jokaisessa lehdessä liikkui kihisevä tunto, väristys, ikäänkuin sen läpi tai siitä olisi kulkenut tuli. Tuulenpuuska ravisteli puun latvaa, ja keskeltä tätä nousi naishahmo, dryadi itse. Samassa hetkessä istui hän kaasun valaisemien tuuheiden oksien alla nuorena ja kauniina niinkuin Mari-raukka, jolle oli sanottu: suuri kaupunki on oleva sinun kadotuksesi!
Dryadi istui puun juurella, talonsa ovella, jonka hän oli sulkenut ja jonka avaimen hän oli heittänyt luotaan. Niin nuorena, niin kauniina! Tähdet näkivät hänet, tähdet tuikkivat, kaasulamput näkivät hänet, loistivat, vilkuttivat. Kuinka hän oli solakka ja kuitenkin joustava, lapsi ja samalla täysikasvanut neito! Hänen pukunsa oli silkinhieno, vihreä kuin vastapuhjenneet tuoreet lehdet puun latvassa. Hänen pähkinänkarvaisissa hiuksissaan riippui puoleksipuhjennut kastanjankukka. Hän muistutti kevään jumalatarta.
Vain lyhyen hetken hän istui liikkumattomana. Sitten hän hypähti pystyyn ja juoksi ponnahtaen kuin gaselli paikoiltaan ja oli jo nurkan takana. Hän juoksi, hän hyppeli kuin kuljetettavan peilin väike auringonpaisteessa. Välkähdys sattuu milloin sinne, milloin tänne. Ja jos olisi tarkkaan katsellut ja nähnyt, mitä oli nähtävissä, niin — kuinka kummallista! — kaikkialla, missä hän hetkenkin viipyi, muuttui hänen pukunsa ja hänen muotonsa paikan erikoisuuden mukaiseksi, sen talon mukaiseksi, jonka lamppu loi häneen valoaan.
Hän saapui bulevardille. Täällä tulvivat häntä vastaan lamppujen kaasuliekkien, kauppapuotien ja kahviloiden valot, kokonainen valomeri. Puut seisoivat täällä riveissä, nuorina ja solakkoina, jokainen suojeli dryadiansa tuon keinotekoisen auringonvalon säteiltä. Koko tuo loppumattoman pitkä katukäytävä oli ainoana seurustelusalina. Katetut pöydät tarjosivat kaikenkaltaisia virvokkeita, samppanjaa, schartreuse'ä, aina kahviin ja olueen saakka. Täällä oli näytteillä kukkia, kuvia, veistoksia, kirjoja ja kirjavia kankaita.
Vilinästä korkeiden talojen juurelta hän katseli puukujanteen keskellä vyöryvää peloittavaa virtaa. Siellä aaltoili vierivien rattaiden, keveiden ajoneuvojen, vaunujen, omnibussien, ratsastavien herrojen ja marssivien rykmenttien virta. Henki ja jäsenet olivat vaarassa, kun luovaili vastaiselle puolelle. Milloin loisti sininen valo, milloin oli vallalla kaasuvalo, äkkiä kohosi raketti, mistä, mihin?
Totisesti oli tämä maailmankaupungin suuri valtamaantie!
Tuolta kajahteli vienoja italialaisia säveliä, täältä kastanjettien näppäysten säestämiä espanjalaisia lauluja, mutta voimakkaammin, voittaen tämän kaiken, soivat hetken posetiivinsävelet, tuo kutkuttava cancanmusiikki, jota ei Orfeus tuntenut ja jota ei kaunis Helena koskaan kuullut; yksinpä työntökärryjenkin olisi täytynyt tanssia yhdellä jalallaan, jos ne vain olisivat osanneet tanssia. Dryadi tanssi, liiteli, lensi, vaihtaen värejä niinkuin kolibri auringonpaisteessa; jokainen talo ja sen sisäinen maailma loivat häneen heijastuksensa.
Niinkuin virta pyörteissään kuljettaa juurestaan irroitettua loistavaa lotuskukkaa, niin hän ajelehti eteenpäin, ja kaikkialla, minne hän pysähtyi, oli hän taasen uusi olento: sentähden ei kukaan voinut seurata häntä, oppia tuntemaan häntä ja pysähtyä katselemaan häntä.
Pilvikuvina kiiti kaikki hänen ohitsensa, kasvot toistensa jälkeen, mutta hän ei tuntenut ainoatakaan, hän ei nähnyt yhtään olentoa kotipaikaltaan. Hänen ajatuksissaan loisti kaksi säteilevää silmää: hän ajatteli Maria, Mari-raukkaa, rääsyistä, iloista lasta, punainen kukka mustissa hiuksissa! Hänhän oli maailmankaupungissa, rikkaana, loistavana, sellaisenahan hän oli ajanut papin talon, dryadinpuun ja vanhan tammen ohitse.
Varmaan hän oli tässä huumaavassa melussa, ehkäpä hän juuri oli astunut alas pysähtyvistä komeista vaunuista. Tänne pysähtyi alituisesti upeita ajoneuvoja, kuskit kultakalunoissa ja palvelijat silkkisukissa. Herrasväet, jotka niistä astuivat kadulle, olivat kaikki ylellisesti puettuja naisia. He kulkivat avonaisesta rautaristikolla varustetusta portista ylös korkeita, leveitä portaita, jotka johtivat marmorinvalkeilla pylväiköillä koristettuun rakennukseen. Oliko maailmanihme ehkä tässä? Mari oli varmaan siellä.