Niin, varmaan! Ja hän näkikin sen tuolla, se säteili hänen edessään, se välkkyi, kutsui, niinkuin Venustähti taivaalla.
* * * * *
Hän näki avonaisen säteilevän portin; se johti pieneen puutarhaan, joka oli täynnä valoa ja tanssin säveliä. Kaasuliekit hohtivat siellä kukkaspenkereinä, ympäröiden pieniä hiljaisia järviä ja lammikkoja, missä taidokkaasti muodostetut, läkkipellistä leikatut, taivutetut ja maalatut vesikasvit upeilivat täydessä valaistuksessa, nostaen kyynäränkorkuisia vesisateita kukkakuvuistaan. Kauniit itkuraidat, todelliset kevään itkuraidat pitelivät raikkaita oksiaan riipuksissa kuin vihantia, läpikuultavia ja kuitenkin suojaavia huntuja. Pensaitten keskellä paloi täällä rovio, sen punainen valo loisti pieniin puolipimeihin, hiljaisiin lehtimajoihin, joiden läpi sävelet viilasivat. Korvia kutkuttava soitto huumasi, houkutteli, pani veren ihmisissä kiehumaan.
Hän näki nuoria, kauniita juhlapukuisia naisia, huulilla vilpittömyyden hymy, ilmeessä nuoruuden kevyt, hilpeä mieli. Jokainen oli tuollainen »Mari», hiuksissa ruusu, mutta vailla vaunuja ja palvelijapoikaa. He pyörivät ihan kuin aallokossa, he liitelivät kuin villissä karkelossa. Ylöspäin tai alaspäin, se oli samantekevää. Ikäänkuin tarantellan puremina he juoksivat, nauroivat, hymyilivät, niin autuaanonnellisina, että he olisivat olleet valmiit syleilemään koko maailmaa.
Tanssi tempasi dryadin pyörteisiinsä. Silkkisaapas kapaloi hänen pienen hennon jalkansa samanvärisenä kastanjanruskeana kuin nauha, joka hänen hiuksistaan liehui paljaille olkapäille. Silkinvihreä hame aaltoili suurissa laskoksissa, peittämättä kuitenkaan kaunismuotoista säärtä ja siroa jalkaa, joka näytti aikovan kirjoittaa taikaympyröitä ilmaan tanssivien nuorukaisten päiden päälle.
Oliko hän Armidan taikapuutarhassa? Mikä oli tämän paikan nimi?
Se loisti kaasuliekkeinä ulkopuolella:
Mabille.
Sävelet ja kättentaputukset, raketit ja vedensolina räiskyivät täällä kilpaa samppanjan kanssa, tanssi oli bakanttisen hurjaa. Ja kaiken tämän yläpuolella purjehti kuu, tosin hiukan vinona kasvoiltaan. Taivas oli pilvetön, kirkas ja puhdas. Tästä Mabillesta luuli katsovansa suoraan taivaan sisään.
Kuluttava, kihisevä elämänhalu värisytti dryadia ooppiumihuuman tavoin.