— Karkuun, karkuun! kirkuivat suuret mustat linnut ja lensivät, mutta palasivat seuraavana päivänä, sillä täällähän oli niiden koti.
Hiljainen, lempeä rouva sensijaan ei kauan pysynyt täällä kodissaan, Jumala kutsui hänet luokseen. Siellähän hänen kotinsa oikeastaan enemmän olikin kuin täällä kartanossa. Ja kirkonkellot soittivat komeasti, kun hänen ruumiinsa kuljetettiin kirkkoon. Köyhän miehen silmät kastuivat, sillä rouva oli ollut heille hyvä.
Kun hän oli poissa, niin ei kukaan pitänyt huolta hänen istutuksistaan, ja puutarha metsistyi.
Herra Grubbe oli kova mies, niin sanottiin, mutta tytär, vaikka olikin nuori, piti hänet kurissa. Isän täytyi vetää suunsa hymyyn, ja tyttären tahto täytettiin. Nyt tytär oli kahdentoista vuoden vanha ja varreltaan roteva. Hänen mustat silmänsä katsoivat melkein ihmisten läpi, hän ratsasti hevosellaan kuin mies ja ampui kuin harjaantunut metsästäjä. Paikkakunnalle tuli suuria vieraita, kaikkein suurimpia: nuori kuningas ja hänen velipuolensa ja toverinsa herra Ulrik Fredrik Gyldenlöwe. He tahtoivat ampua täällä metsäsikoja ja viipyä vuorokauden herra Grubben talossa.
Gyldenlöwe istui pöydässä Marie Grubben vieressä, otti hänen päänsä käsiensä väliin ja suuteli häntä, ikäänkuin he olisivat olleet sukulaisia, mutta tyttö läjäytti vierasta suulle ja sanoi, ettei hän voi kärsiä häntä, ja tälle naurettiin ikäänkuin se olki hyvin hauskaa.
Niin se ehkä lienee ollutkin. Sillä viisi vuotta myöhemmin, kun Marie oli täyttänyt seitsemännentoista ikävuotensa, saapui taloon sanansaattaja tuoden kirjeen. Herra Gyldenlöwe pyysi korkean aatelisneidon kättä. Se se oli jotakin!
— Hän on ensimmäinen ja hienoin herra valtakunnassa! sanoi herra
Grubbe. — Tarjousta ei sovi hyljätä.
— Vähät minä hänestä välitän! sanoi Marie Grubbe, mutta hän ei hyljännyt maan ensimmäistä miestä, joka istui kuninkaan vieressä.
Laiva läksi viemään hopeatavaraa, villa- ja liinavaatetta Köpenhaminaan. Marien matka maitse kesti kymmenen päivää. Myötäjäisiä kohtasi vastatuuli tai tuulen puute, kului neljä kuukautta ennenkuin ne tulivat perille, ja kun ne tulivat, oli rouva Gyldenlöwe poissa.
— Mieluummin minä makaan rohdinhurstilla kuin hänen silkkivuoteessaan! sanoi hän. — Mieluummin kuljen paljain jaloin kuin ajan hänen kanssaan umpivaunuissa.