— Ja tässä puu onkin, sanoi kummisetä. — Näetkö hirsipuuta Tyvsöllä! Siinä riippuvat rautaketjuissa ryövärit ja murhamiehet aivan niinkuin ne siihen aikaan riippuivat. Tuuli puhalsi niin että pitkät luurangot kalisivat, mutta kuu paistoi niihin hyvin tyytyväisenä, aivan niin kuin se nyt paistaa joihinkin metsätanssiaisiin. Aurinkokin paistoi niihin tyytyväisenä, murenteli roikkuvia luurankoja, ja valon lapset lauloivat auringonsäteillä: Me tiedämme, me tiedämme! Tulevaisuudessa täällä kerran on oleva kaunista! Täällä on hyvää ja komeaa!
— Linnunpojan piipatusta! sanoi koillistuuli.
— Nyt me käännämme lehden, sanoi kummisetä.
* * * * *
Kellot soittivat Roeskilden kaupungissa, missä piispa Absalon asui. Hän osasi sekä lukea raamattuaan että heiluttaa kalpaansa. Hänellä oli valtaa ja voimaa. Absalon tahtoi hyökkäyksiltä suojella sataman äveriäitä kalastajia, joiden kaupunki kasvamistaan kasvoi ja oli tullut markkinapaikaksi. Hän antoi vihkivedellä pirskoittaa pahamaineisen kamaran: Tyvsö, varassaan, sai rehellisyyden merkin. Muurarit ja kirvesmiehet aloittivat siellä työnsä. Muuan rakennus kohosi sinne piispan käskystä. Auringonsäteet suutelivat punaisia muureja sitä mukaa kun ne kohosivat.
Akselin talo oli noussut.
»Linna jylhä,
torni ylhä,
portaat, ovet,
nurkat, lovet. —
Uhuu,
huhuu!
Koillistuuli
paksuhuuli
riehui,
kiehui.
Linna seisoi sittenkin.»
ja sen ulkopuolella oli »Hamina», kauppamiesten satama.
•Häkki merenneitoselle tehty lehtoon vihreään.»
Muukalaisia tuli sinne ostamaan suuria kalamääriä ja he rakensivat aittoja ja taloja, joiden ikkunareikäin peitteenä käytettiin rakkokalvoa, lasi kun oli liian kallista. Sinne tuli pakkahuone päätyineen ja nostureineen. Näetkö aitoissa istuvat vanhat kisällit — ne eivät saa mennä naimisiin, ne kauppaavat inkivääriä ja pippuria, pippurisällit, vanhatpojat!