— Laki pitää paikkansa ylempiinkin säätyihin nähden, sanoi Holberg.
— Luuletteko! sanoi Sören-muori ja tuijotti tuleen, mutta sitten hän jälleen alkoi. — Oletteko kuullut puhuttavan Kai Lykkestä, joka revitti yhden kirkoistaan, ja kun pappi Mads saarnatuolista pauhasi tuomiota sen johdosta, panetti hän herra Madsin köysiin ja rautoihin, asetti oikeusistuimen ja tuomitsi papin menettämään kaulansa, mikä hakattiinkin. Se ei tapahtunut vahingossa, ja kuitenkin pääsi Kai Lykke sillä kertaa irti ja vapaaksi.
— Hän oli oikeassa sen ajan käsityksen mukaan! sanoi Holberg. — Me olemme nyt sivuuttaneet sen!
— Sitä ei pöllökään usko! sanoi Sören-muori, nousi ja meni kamariin, missä »tylleröinen», talon pieni lapsi makasi. Sitä hän nosteli ja hoiteli, sitten hän pani kuntoon ylioppilaan vetosohvan. Nahkatyyny oli ylioppilaan käytettävänä; mutta hän oli viluisempi kuin muori, vaikka hän olikin syntynyt Norjassa.
Uudenvuoden aamuna oli oikein kirkas, aurinkoinen päivä. Pakkanen oli ollut ja oli vieläkin niin ankara, että tuiskun ajama lumi oli jäätynyt kovaksi, joten sen pinta kannatti astujaa. Kaupungin kellot soittivat kirkkoon. Ylioppilas Holberg otti ylleen villatakkinsa ja aikoi lähteä kaupunkiin.
Borrehusin yli lensivät korpit, varikset ja naakat kirkuen ja rääkyen; niiden rääkynältä ei voinut kuulla kirkonkelloja. Sören-muori seisoi pihamaalla täyttämässä lumella messinkikattilaa pannaksensa sen tulelle ja saadaksensa siten juomavettä. Hän loi katseensa lintuparven vilinään ja ajatteli omia ajatuksiaan.
Ylioppilas Holberg meni kirkkoon. Matkalla sinne ja kotiin kulki hän Sivert Pussinnuuskijan talon ohi, joka sijaitsi portin luona. Täällä hänelle tarjottiin malja lämmintä, siirapilla ja inkiväärillä höystettyä olutta. Puhe johtui Sören-muoriin, mutta Pussinnuuskija ei tietänyt mitään, eikä hänestä yleensä moni tietänyt: hän ei ollut kotoisin Falsterista, sanoi Sivert, hiukan varoja hänellä aikoinaan oli ollut, hänen miehensä oli tavallinen, luonteeltaan kiihkeä merimies, joka oli tappanut erään dragöriläisen kipparin; »akkaansa mies lyö ja kuitenkin tämä häntä puolustaa».
— Sellaista kohtelua en minä kärsisi! sanoi Pussinnuuskijan vaimo. — Mutta minä olenkin parempien ihmisten lapsia! Minun isäni oli kuninkaallinen sukankutoja.
— Siksipä olettekin joutunut naimisiin kuninkaallisen virkamiehen kanssa, sanoi Holberg ja teki suuren kumarruksen hänelle ja Pussinnuuskijalle.
Oli pyhä loppiaisilta. Sören-muori sytytti Holbergin eteen pyhän kolmenkuninkaan kynttilän, nimittäin kolme talikynttilää, jotka hän itse oli valanut.