— Nyt voi nähdä pyrstötähden! huusivat naapurit.
— Tulkaahan toki ulos, älkää nyt istuko sisällä!
Ja äiti otti pienokaista kädestä. Hänen täytyi päästää liitupiippu, jättää saippuakuplaleikki. Taivaalla oli pyrstötähti.
Ja pienokainen näki loistavan tulikuulan säteilevine pyrstöineen. Toiset sanoivat, että se oli kolmen kyynärän pituinen, toiset, että se oli miljoonien kyynäräin pituinen — ihmiset näkevät niin eri tavalla. Lapset ja lapsenlapset saattavat olla kuolleet ennenkuin se jälleen näyttäytyy! sanoivat ihmiset.
Useimmat niistä, jotka näin sanoivat, olivatkin kuolleet ja poissa, kun se jälleen näyttäytyi. Mutta pieni poika, jota kynttilässä palanut varas oli tarkoittanut ja josta äiti oli ajatellut: »hän kuolee pian», hän eli vielä, oli vanha ja valkohapsinen. Valkeat hapset ovat iän kukkasia! sanoo sananlasku, ja hänellä oli paljon niitä kukkasia. Hän oli nyt vanha koulumestari.
Koululapset sanoivat häntä hyvin viisaaksi, hän tiesi paljon, tunsi historian ja maantieteen ja oli hyvin selvillä taivaankappaleista.
— Kaikki tulee takaisin! Purkaa vain merkki ihmisiin ja tapauksiin, niin huomaatte, että ne tulevat aina takaisin, toisissa vaatteissa ja toisissa maissa.
Ja silloin oli koulumestari kertonut Vilhelm Tellistä, jonka täytyi ampua omena poikansa päästä, mutta ennenkuin hän ampui nuolen, kätki hän omaan poveensa toisen nuolen ampuakseen sen pahan Gesslerin rintaan. Tämä tapahtui Sveitsissä, mutta monta vuotta aikaisemmin tapahtui sama asia Tanskassa Palnatokelle: hänenkin täytyi ampua omena poikansa päästä ja hänkin kätki, niinkuin Tell, nuolen koston varalta. Mutta toista tuhatta vuotta aikaisemmin kirjoitettiin sama tarina muistiin Egyptissä tapahtuneena. Sama asia palautuu niinkuin pyrstötähdet; ne menevät menojaan, ovat poissa ja tulevat takaisin.
Ja hän puhui pyrstötähdestä, jota odotettiin, pyrstötähdestä, jonka hän oli nähnyt pienenä poikana. Koulumestari tiesi paljon taivaankappaleista, ajatteli niitä, mutta ei silti unohtanut historiaa ja maantiedettä.
Hän oli muodostanut puutarhansa Tanskan kartan mukaan. Kasvit ja kukkaset olivat täällä istutetut sen mukaan, mikä missäkin seudussa parhaiten viihtyisi. — Tuo minulle herneitä! sanoi hän, ja sitten mentiin sille lavalle, joka oli olevinaan Lolland. — Tuo minulle tattaria! Ja sitten mentiin Langelandiin. Kaunis sininen katkero ja suopursu tavattiin Skagenista, kiiltävä rautatammi Silkeborgista. Kaupungit olivat merkityt kuvapatsailla. Tässä seisoi pyhä Knut lohikäärmeineen — se merkitsi Odenseta. Absalon-piispa sauvoineen merkitsi Sorötä. Pieni vene airoineen merkitsi, että tässä oli Aarhuusin kaupunki. Koulumestarin puutarhasta saattoi hyvin oppia tuntemaan Tanskan kartan. Mutta ensinhän täytyi olla hänen oppilaanaan, ja se oli hyvin hauskaa.