— Se oli todella ihana ilta! arveli talikynttilä. — Mahtoiko vahakynttilällä olla hauskempaa hopeisissa kynttiläjaloissa? Sen minä tahtoisin tietää ennen kuin olen palanut loppuun!
Ja se ajatteli noita kahta onnellista, joista toiseen oli loistanut vahakynttilä, toiseen talikynttilä!
Niin, siinä koko tarina.
TAVATTOMIN.
Se, joka saattoi tehdä tavattominta, oli saapa kuninkaan tyttären ja puolet valtakuntaa.
Nuoret miehet, ja vanhat myöskin, jännittivät kaikki ajatuksensa, jäntereensä ja lihaksensa. Kaksi söi itsensä kuoliaaksi ja yksi joi kuoliaaksi tehdäkseen mielestään tavattominta, mutta sellainen ei kelvannut. Pienet katupojat opettelivat jokainen kohdastaan sylkemään omaan selkäänsä; he pitivät sitä tavattomimpana.
Määrättynä päivänä piti esitettämän kaikki se tavattomin, mitä jokaisella oli esitettävänä. Tuomareiksi oli määrätty henkilöitä kolmevuotisista lapsista aina yhdeksänkymmenvuotisiin asti. Tästä syntyi kokonainen kaiken tavattoman näyttely, mutta pian olivat kaikki yksimieliset siitä, että tavattominta täällä oli suuri, koteloon suljettu, sekä ulkoa että sisältä ihmeellisesti rakennettu salinkello. Jokaisella kellonlyönnillä tuli esiin eläviä kuvia, jotka osoittivat mitä kello oli lyönyt. Siten syntyi kokonaista kaksitoista näytäntöä, joissa esiintyi liikkuvia kuvia laulaen ja puhuen.
— Se oli tavattominta! sanoivat ihmiset.
Kello löi yksi, ja vuorella seisoi Mooses kirjoittaen lain tauluihin ensimmäisen käskyn: on vain yksi ainoa totinen Jumala.
Kello löi kaksi, silloin tuli näkyviin paratiisin yrttitarha, missä Aatami ja Eeva kohtasivat toisensa, molemmat onnellisina, vaikkei heillä ollut yhtään ainoata vaatekappaletta. He eivät niitä tarvinneetkaan.