Pieni merikala piti oman päänsä.
— Tuo äärettömän pitkä ohut käärme on ehkä ihmeellisin kala meressä.
Minulla on se tunne.
— Ihmeellisin! sanomme me ihmiset myöskin ja sanomme sen asiantuntemuksella ja varmasti.
Se on tuo suuri merikäärme, josta aikaa sitten on kerrottu lauluissa ja saduissa.
Se on syntynyt ja noussut, puhjennut esiin ihmisnerosta ja laskettu merenpohjalle ulottuakseen itämailta lännen maihin, viemään sanomaa yhtä nopeasti kuin valonsäde auringosta meidän maahamme. Se kasvaa, se voimistuu ja laajenee, kasvaa vuodesta vuoteen, ulottuu kaikkiin meriin kautta maailman. Se menee sekä myrskyävien vesien että lasikirkkaiden vesien alle, mihin laivamies katselee ikäänkuin hän purjehtisi halki läpikuultavan ilman ja näkee kalojen vilinää, näkee kokonaisen värien ilotulituksen.
Syvimmällä pohjassa kulkee käärme, siunattu Midgårdin käärme, joka ympäröidessään maailmaa puree omaa pyrstöään. Kalat ja matelijat iskevät siihen otsansa eivätkä kuitenkaan ymmärrä tuota ylhäältä tullutta esinettä: ihmiskunnan ajatuksen täysinäistä, kaikkia kieliä puhuvaa ja kuitenkin äänetöntä hyvän- ja pahantiedon käärmettä, ihmeellisintä kaikkien merenihmeiden joukossa, meidän aikamme suurta merikäärmettä.
PUUTARHURI JA HERRASVÄKI.
Penikulman päässä pääkaupungista oli vanha herraskartano paksuine muureineen, torneineen ja katospäätyineen.
Täällä asui, vaikka tosin vain kesän aikaan, rikas, ylhäinen aatelisperhe. Tämä oli paras ja kaunein heidän omistamistaan kartanoista. Se oli ulkopuolelta ihka uuden näköinen ja sisäpuolelta hauska ja mukava. Suvun vaakuna oli hakattu kiveen portin yläpuolelle, kauniit ruusut kiertelivät vaakunaa ja ikkunanulokkia, kokonainen nurmimatto peitti rakennuksen edustan. Siinä oli punakukallista ja valkokukallista orapihlajaa, siellä tapasi harvinaisia kukkia kasvihuoneen ulkopuolellakin.
Herrasväellä olikin taitava puutarhuri. Ilokseen katseli kukkatarhaa, hedelmä- ja keittiötarhaa. Tähän liittyi vielä osa kartanon alkuperäistä vanhaa puutarhaa muutamine puksipuupensaineen, jotka olivat leikatut kruunujen ja pyramidien muotoon. Näiden takana kohosi kaksi mahtavaa vanhaa puuta. Ne olivat miltei aina lehdettömät, ja helposti saattoi luulla tuulenpuuskan tai pilvipatsaan pirskoittaneen ne täyteen lantakimpaleita, mutta jokainen kimpale oli linnunpesä.