Täällä oli ikivanhoista ajoista asti asunut vilisevä joukko kirkuvia korppeja ja variksia: tämä oli kokonainen lintukaupunki, ja linnut olivat täällä herrasväkenä, tilanomistajina, herraskartanon vanhimpana sukuna, varsinaisena herrasväkenä talossa. Heillä ei ollut mitään tekemistä ihmisten kanssa, mutta he sietivät näitä matalalla kulkevia olentoja, vaikka nämä silloin tällöin paukuttelivat pyssyjään niin että lintujen selkärankaa kutitti ja joka lintu paukauksen kuullessaan pelästyneenä lensi ilmaan ja huusi: kraa, kraa!
Puutarhuri puhui usein herrasväelle, että nuo vanhat puut olisi kaadettava. Ne olivat ikävännäköiset, ja jos ne joutuisivat pois, niin ehkä päästäisiin eroon kirkuvista linnuistakin; varmaan ne menisivät muualle. Mutta herrasväki ei tahtonut luopua puista eikä lintujen vilinästä; se kuului taloon, se oli perintöä vanhoilta ajoilta eikä sitä saanut kokonaan hävittää.
— Puut ovat kerta kaikkiaan lintujen perintöosa, antaa niiden pitää se, hyvä Larsen!
Puutarhurin nimi oli Larsen, mutta sillä ei ole tässä minkäänlaista merkitystä.
— Eikö teillä, hyvä Larsen, ole tarpeeksi toiminta-alaa? Koko kukkatarha, kasvihuoneet, hedelmä- ja kyökkitarha?
Olihan siinä; niitä hän hoiteli, vaali ja muokkasi innokkaasti ja taitavasti. Ja tämän herrasväki tunnusti, mutta se ei salannut häneltä, että he usein vieraissa söivät hedelmiä ja näkivät kukkasia, jotka veivät voiton heidän puutarhansa tuotteilta, ja tämä suretti puutarhuria, sillä hänellä oli hyvä tahto ja hän teki parhaansa. Hän oli sydämellisen hyvä ja toimessaan tunnollinen.
Eräänä päivänä kutsutti herrasväki hänet puheilleen ja huomautti ystävällisesti ja armollisesti, että he edellisenä päivänä olivat ylhäisten ystäviensä luona saaneet eräänlaisia omenia ja päärynöitä, jotka olivat niin meheviä ja niin hyvänmakuisia, että kaikki vieraat olivat lausuneet julki ihailunsa. Varmaan eivät hedelmät olleet kotimaisia, mutta niitä on tuotettava tänne, ne täytyy koteuttaa täällä, jos tämä ilmasto sen sallii. Tiedettiin, että ne olivat ostetut kaupungin ensimmäiseltä hedelmäkauppiaalta; puutarhurin oli ratsastettava sinne tiedustelemaan, mistä nämä omenat ja päärynät olivat tulleet ja tilata jalostusoksia.
Puutarhuri tunsi hyvin hedelmäkauppiaan; hänelle hän hän juuri herrasväen laskuun myi sen hedelmien paljouden, joka kasvoi kartanon puutarhassa.
Ja puutarhuri läksi kaupunkiin ja kysyi hedelmäkauppiaalta, mistä hän oli saanut nuo kehutut omenat ja päärynät.
— Ne ovat teidän omasta puutarhastanne! sanoi hedelmäkauppias ja näytti hänelle sekä omenia että päärynöitä, jotka toinen hyvin tunsi.