No, kylläpä puutarhuri ilostui! Hän riensi herrasväen luo kertomaan, että sekä omenat että päärynät olivat heidän omasta puutarhastaan.
Sitä ei herrasväki mitenkään saattanut uskoa.
— Se ei ole mahdollista, Larsen! Voitteko hankkia kirjallisen todistuksen hedelmäkauppiaalta?
Sen hän saattoi tehdä, hän toi kirjallisen todistuksen.
— Onpa se kummallista! sanoi herrasväki.
Nyt tuli herrasväen pöytään joka päivä suuria maljallisia näitä heidän oman puutarhansa erinomaisia omenia ja päärynöitä. Näitä hedelmiä lähetettiin kapoittain ja tynnyreittäin ystäville kaupunkiin ja ulkopuolelle kaupunkia, niin, jopa ulkomaillekin. Olipa se hauskaa! Heidän täytyi kuitenkin lisätä, että oli ollut kaksi hedelmille erittäin suotuisaa kesää ja että nämä olivat kaikkialla maassa menestyneet hyvin.
Kului jonkun aikaa. Herrasväki oli kerran päivällisillä hovissa. Seuraavana päivänä kutsuttiin puutarhuri herrasväkensä puheille. He olivat hovin pöydässä saaneet melooneja, mitä mehevimpiä, maukkaimpia, majesteettien ansarissa kasvaneita.
— Teidän täytyy mennä hovin puutarhurin luo, hyvä Larsen, ja hankkia meille muutamia näiden mainioiden meloonien siemeniä.
— Mutta hovin puutarhuri on saanut siemenet meiltä! sanoi puutarhuri varsin tyytyväisenä.
— Silloin on se mies osannut jalostaa ja kehittää hedelmät, vastasi herrasväki. — Jokainen melooni oli erinomainen!