— Niin, silloin saan minä olla ylpeä! sanoi puutarhuri. — Minä saan ilmoittaa armolliselle herrasväelle, etteivät linnan puutarhurin meloonit ole tänä vuonna onnistuneet, ja kun hän näki kuinka komeat meidän olivat ja maistoi niitä, niin hän tilasi kolme niistä linnaan!
— Larsen, älkää uskotelko, että ne meloonit olivat meidän puutarhastamme!
— Minä uskon niin! sanoi puutarhuri, meni linnan puutarhurin luo ja sai häneltä kirjallisen todistuksen, että kuninkaallisen pöydän meloonit olivat kotoisin herrasväen kartanosta.
Se oli todellinen yllätys herrasväelle, eivätkä he suinkaan salanneet asiaa, he näyttivät todistuksen, ja meloonin siemeniä lähetettiin kaikkialle, aivan niinkuin aikaisemmin jalostusoksia.
Näistä tuli tieto, että ne menestyivät ja kantoivat erinomaisia hedelmiä, ja näitä kutsuttiin herraskartanon nimellä, joten tuo nimi nyt siten oli luettavana sekä englannin-, saksan- että ranskankielellä.
Tätä ei kukaan ikinä ollut ajatellut.
— Kunhan ei puutarhuri vain rupeaisi luulemaan liian suuria itsestään! sanoi herrasväki.
Hän katsoi asiaa toiselta kannalta: hän tahtoi nyt juuri ponnistaa vakiinnuttaakseen nimensä yhtenä maan parhaimpia puutarhureita ja koetti joka vuosi tuottaa jotain oivallista kaikkien puutarhatuotteiden alalla, ja siinä hän onnistuikin. Mutta usein hän kuitenkin sai kuulla, että kaikkein ensimmäiset hedelmät, jotka hän oli kasvattanut, omenat ja päärynät, oikeastaan olivat parhaimmat, kaikki myöhemmät lajit jäivät niistä jälkeen. Meloonit olivat tosin olleet hyvin hyvät, mutta nehän olivat aivan toista lajia. Puutarhamansikoita tosin saattoi sanoa erinomaisiksi, mutta ei kuitenkaan paremmiksi kuin mitä muilla herrasväillä oli, ja kun eivät retikat eräänä vuonna onnistuneet, niin puhuttiin vain onnistumattomista retikoista eikä mistään onnistuneesta, mitä oli saatu.
Näytti miltei siltä kuin herrasväki olisi tuntenut helpotusta voidessaan sanoa:
— Ne eivät tänä vuonna onnistuneet, hyvä Larsen. He olivat varsin iloiset voidessaan sanoa: — Ne eivät onnistuneet tänä vuonna.