— Mutta vain yhden päivän ja sitten on kaikki ohi!
— Ohi! sanoi päiväperho. —- Mikä on ohi? Oletko sinäkin ohi?
— En, minä elän ehkä tuhansia sinun päivistäsi ja minun päiväni käsittää kokonaisia vuodenaikoja! Se on niin pitkää, ettet sinä ensinkään voi laskea sitä.
— En, sillä minä en ymmärrä sinua! Sinulla on tuhansia minun päiviäni, mutta minulla on tuhansia silmänräpäyksiä, joina saan olla onnellinen! Lakkaako koko tämän maailman ihanuus, kun sinä kuolet?
— Ei, sanoi puu, — kyllä kai se kestää kauemmin, äärettömän paljon kauemmin kuin minä voin ajatella.
— Mutta silloinhan meillä on yhtä paljon, paitsi että me laskemme eri lailla.
Ja päiväperho tanssi ja leijaili ilmassa, iloitsi hienoista, taidokkaista siivistään, niiden harsosta ja sametista, iloitsi lämpimästä ilmasta, joka oli niin höystetty apilavainion ja pensasaidan villien ruusujen, seljan ja kuusaman tuoksulla, puhumattakaan tuoksumarattien, esikkojen ja villin mintun lemusta. Tuoksu oli niin voimakas, että päiväperho luuli olevansa siitä hiukkasen päihdyksissään. Päivä oli pitkä ja kaunis, täynnä iloa ja suloista tuntua, ja kun sitten aurinko laski, tunsi pieni päiväperho aina niin miellyttävää väsymystä kaiken tuon hauskuuden jälkeen. Siipi ei enää tahtonut kannattaa sitä ja aivan hiljaa liukui se alas pehmoiselle, keinuvalle ruohonkorrelle, nyökkäsi päätään niinkuin sen tapa on ja nukkui niin iloisesti. Se oli kuollut.
— Pieni päiväperho-raukka! sanoi tammi, — se elämä oli toki liian lyhyt!
Ja jokaisena kesäpäivänä toistui sama tanssi, sama puhe, vastaus ja nukkuminen. Se toistui kautta kokonaisten päiväperhojen sukupolvien, ja kaikki ne olivat yhtä onnelliset, yhtä iloiset. Tammi seisoi valveilla kevätaamunsa, kesäpäivänsä ja syysehtoonsa, nyt oli maatapanon aika pian käsissä, sen yö, talvi oli tulossa.
Jo lauloivat myrskyt: "Hyvää yötä, hyvää yötä! Tuossa putosi lehti, tuossa putosi lehti! Me poimimme, me poimimme! Katso että voit nukkua! Me laulamme sinut uneen, me ravistamme sinut uneen, mutta — eikö totta — se tekee hyvää vanhoille oksille! Ne ryskivät pelkästä tyytyväisyydestä, nuku makeasti, nuku makeasti! On kolmassadas kuudeskymmenesviides yösi, oikeastaan sinä vain olet yksivuotias lapsi! Nuku makeasti! Pilvi siroittelee lunta, siitä tulee kokonainen lakana, lämmin peite jalkojesi ympärille! Nuku makeasti ja näe suloisia unia!"