— Ovatko nuo tuolla alhaalla ne korkeat vuoret, joista olen kuullut puhuttavan? kysyi Helga joutsenhahmossa.
— Ne ovat ukkospilviä, jotka ajelehtivat alapuolellamme! sanoi äiti.
— Mitä valkoisia pilviä nuo ovat, jotka kohoavat niin korkealle? kysyi
Helga.
— Sinä näet ikuisen lumen peittämät vuoret! sanoi äiti ja he lensivät alppien yli, alas sinistä Välimerta kohti.
* * * * *
— Afrikan maa! Egyptin ranta! riemuitsi joutsenhahmossa Niilin tytär, kun hän ilmasta näki valkeankeltaisena, aallonmuotoisena viiruna kotiseutunsa.
Myöskin linnut näkivät sen ja kiiruhtivat lentoaan.
— Minä tunnen nenässäni Niilin liejun ja märät sammakot! sanoi haikaraemo. — Vatsassani kutiaa. Niin, nyt te saatte herkutella, ja te saatte nähdä marabuhaikaran, ibislinnun ja kurkia! Ne kuuluvat kaikki perheeseen, mutta eivät ole niin kauniita kuin me. Ne ovat olevinaan ylhäisiä, varsinkin ibis, egyptiläiset ovat hemmoitelleet häntä, ne tekevät hänet muumioksi, täyttävät hänet maustekasveilla. Minä näkisin mieluummin, että minut täytettäisiin elävillä sammakoilla, sitä tekin tahtoisitte, ja teidät täytetäänkin! Parempi jotakin kuvussa elinaikana kuin komeilla kuoltuaan, se on minun mielipiteeni ja se on aina oikea!
— Nyt ovat haikarat tulleet! sanottiin rikkaassa talossa Niilin rannalla. Siellä lepäsi avonaisessa pilarisalissa, pehmeillä, leopardinnahoilla päällystetyillä patjoilla kuninkaallinen herra, ei elävänä eikä kuolleena, odotellen lootuskukkaa syvästä suosta pohjolassa. Sukulaiset ja palvelijat seisoivat hänen ympärillään.
Ja saliin lensi kaksi komeaa valkoista joutsenta, ne olivat tulleet haikaroiden mukana. Ne pudottivat yltään häikäisevän höyhenhahmonsa ja siinä seisoi kaksi kaunista naista, niin toinen toisensa näköistä kuin kaksi kastepisaraa. He painuivat kalpean, kuihtuvan vanhan miehen puoleen, he heittivät taapäin pitkät hiuksensa ja pienen Helgan kumartuessa isoisän puoleen punastuivat vanhuksen kasvot, hänen silmänsä saivat loistetta, kangistuneihin jäseniin tuli elämää. Vanhus nousi reippaana ja nuortuneena. Tytär ja tyttärentytär sulkivat hänet syliinsä ikäänkuin aamutervehdykseksi, iloiten pitkän, raskaan unennäön jälkeen.