— Sepä oli uusi loppu, sanoi haikaraisä, — sellaista en ensinkään ollut odottanut! Mutta minä pidin siitä aika paljon!
—- Mitähän poikaset siitä sanovat? kysyi haikaraemo.
— Niin, se on tietysti pääasia! sanoi haikaraisä.
PIKAJUOKSIJAT.
Oli määrätty palkinto, niin, oli määrätty kaksikin, pieni ja suuri, suurimmasta nopeudesta, ei yhdessä juoksussa, vaan noin läpi koko vuoden.
— Minä sain ensi palkinnon, sanoi jänis, — pitäähän toki olla oikeutta, kun omat sukulaiset ja hyvät ystävät ovat palkintotuomareina. Mutta sitä pidän miltei loukkaavana itseäni kohtaan, että etana sai toisen palkinnon!
— Ei, vakuutti portinpylväs, joka oli ollut todistajana palkinnonjaossa, — ahkeruus ja hyvä tahto ovat nekin otettavat huomioon, sen lausuivat monet kunnianarvoiset henkilöt, ja sen olen minäkin ymmärtänyt. Etana on tosin tarvinnut puoli vuotta päästäkseen kynnyksen yli, mutta hän katkaisi reisiluunsa siinä kiireessä jota se kuitenkin hänelle oli. Hän on elänyt yksinomaan ja ainoastaan juoksuaan varten ja hän juoksi koppineen päivineen! Tämä kaikki on kunnioitettavaa — ja niin sai hän toisen palkinnon!
— Olisihan minutkin voinut ottaa huomioon! sanoi pääskynen. — Nopeammaksi minua lennossa ja äkkikäänteissä ei luullakseni kukaan ole osoittautunut, ja missä kaikissa minä olen ollut: kaukana, kaukana, kaukana!
— Niin, se on teidän onnettomuutenne! sanoi portinpylväs. — Te kuljeskelette liian paljon! Aina te haluatte matkustaa, maasta pois, kun täällä alkaa tulla kylmä! Teissä ei ole vähääkään isänmaanrakkautta. Teitä ei voi ottaa huomioon!
— Mutta jos minä nyt makaisin suossa koko talven, sanoi pääskynen, — hukkaisin tuon koko ajan, otettaisiinko minut sitten huomioon?