Ja lapsia siellä oli: kolme hienoa neitoa, Iida, Johanna ja Anna
Dorotea — muistan vielä nimet.
Ne olivat rikasta väkeä, ne olivat ylhäistä väkeä, loistossa syntyneitä ja loistossa kasvaneita! Huu-uu-uu! mennä täytyy! lauloi tuuli ja sitten se taasen kertoi.
— Siellä en nähnyt, niinkuin muissa vanhoissa kartanoissa, jalosyntyisen rouvan istuvan tyttöineen yläsalissa ja kiertävän rukkiaan. Hän soitteli helisevää harppua ja lauloi, ei kuitenkaan aina vanhoja tanskalaisia lauluja, vaan vieraskielisiä. Siellä meluttiin ja juhlittiin, sinne tuli korkeita vieraita läheltä ja kaukaa, musiikki helisi, pikarit helisivät, en saanut ääntäni kuulumaan niiden yli! sanoi tuuli. — Ylpeys siellä oli komeuksineen, korskeuksineen, herrasväki, mutta ei Herra! — Oli juuri vapunpäivä-aatto, sanoi tuuli, — tulin lännen puolelta, olin nähnyt laivojen murskautuvan Länsi-Jyllannin rannalla, kiitänyt nummen ja metsäisen, vihannan rannan poikki, yli Fyenin maan ja tulin puhaltaen ja puuskuttaen Ison Beltin yli.
Silloin panin levolle Själlannin rannalle likelle Borrebyn kartanoa, missä metsä vielä seisoi pystyssä ihanine tammineen.
Seudun nuoret miehet tulivat ja keräsivät risuja ja oksia, ottaen suurimmat ja kuivimmat, mitä saattoivat löytää. He veivät ne kylään, panivat ne kasaan, sytyttivät kasan tuleen ja tytöt ja pojat tanssivat ja lauloivat ympärillä.
— Olin alallani, sanoi tuuli, — mutta hiljaa kosketin sitä oksaa, jonka kaunein nuorukainen oli laskenut kasaan. Hänen puunsa hulmahtivat tuleen, hulmahtivat korkeimmalle. Hän oli valittu, sai kunnianimen, hänestä tuli Gadebasse, hän valitsi ensinnä tyttöjen joukosta pienen Gadelam'insa. [Gadebasse'ksi kutsuttiin sitä nuorta naimatonta miestä, jonka talonpojat Jyllannissa valitsivat muutamia viikkoja ennen laskiaista järjestämään laskiaisjuhlaansa (gadelamsgille), ostamaan ruokaa ja juomatavaraa, johtamaan tanssia vuoden juhlissa, ratsastamaan etunenässä kylän kulkueissa j.n.e. Gadelam'iksi sanottiin sitä nuorta tyttöä, jonka piti auttaa häntä ja jonka, niinkuin gadebasse'nkin erotti muista hänen komeampi pukunsa. Suom. muist.] Siinä oli iloa ja riemua enemmän kuin rikkaassa Borrebyn kartanossa.
— Ja kartanoa kohti ajoivat kultaisissa vaunuissa, kuusi hevosta edessä, ylhäinen rouva ja hänen kolme tytärtään, niin hienoista, niin nuorta, kolme ihanaista kukkaa: ruusu, lilja ja kalpea hyasintti. Äiti itse oli uhkea tulpaani, hän ei tervehtinyt ketään joukosta, joka lakkasi leikkimästä, joka niiaili ja kumarteli, olisi voinut luulla rouvan olevan hauraan varreltaan.
Ruusu, lilja ja hyasintti, niin, minä näin ne kaikki kolme! Kenenkä "gadelameja" he kerran tulevat olemaan, ajattelin. Heidän "gadebassensa" ovat ylpeitä ritareja, ehkäpä prinssejä!
— Huu-uu-uu — mennä täytyy, mennä täytyy!
— Niin, ajopelit herrasväkineen menivät ja talonpoikaiskansa meni tanssimaan. Ratsastettiin "Kesää kylään" [Pohjoismaissa oli ennen tapana kansan kesken viettää kesän alkajaisia panemalla toimeen kulkueita ja muita juhlallisuuksia, tansseja ja kemuja. Suom. muist.], Borrebyhyn, Tjärebyhyn ja kaikkiin kyliin lähettyvillä.