Oli epäviisasta lähteä pois, arveli vanha kalastaja. Nyt oli
Jörgenillä talo, varmaan Elsa kyllä mieluummin ottaisi hänet.
Jörgen vastasi siihen niin lyhyesti, ettei ollut helppoa päästä hänen puheensa perille. Mutta vanhus toi Elsan hänen puheilleen. Hän ei sanonut paljoa, mutta tämän hän sanoi:
— Sinulla on talo, se pitää ottaa lukuun.
Ja Jörgen otti paljon lukuun.
Merellä on raskaat aaltonsa, ihmissydämellä vieläkin raskaammat. Monet ajatukset, raskaat ja joskus heikotkin kulkivat läpi Jörgenin pään ja mielen ja hän kysyi Elsalta:
— Jos nyt Martilla olisi yhtä hyvä talo kuin minulla, niin kenen meistä ottaisit mieluummin?
—- Mutta Martilla ei ole eikä hän saakaan.
— Mutta me ajattelemme nyt että hän saisi!
— Niin, silloin kai minä ottaisin Martin, siltä minusta nyt tuntuu.
Mutta sillä ei elä.
Ja Jörgen ajatteli tätä koko yön. Hänessä liikkui jotakin, jota ei hän voinut selvittää itselleen, mutta hänellä oli ajatus, joka oli voimakkaampi kuin hänen rakkautensa Elsaan — ja sitte meni hän Martin luo ja mitä hän siellä sanoi ja teki, sen oli hän tarkoin punninnut: hän luovutti hänelle helpoimmilla ehdoilla talon, itse hän aikoi ottaa pestin, sellainen oli hänellä mieli. Ja Elsa suuteli häntä keskelle suuta, kun hän sen kuuli, sillä pitihän hän enemmän Martista.